marraskuu 2020 - onnellisesti ohi!


Olen niin onnellinen, että marraskuu on ohitse ja ollaan jo joulukuussa. Marraskuu on varmasti kuukausista se, joka herättää kaikkein eniten tunteita. Aikaisempina vuosina olen saanut ohittaa tämä pimeän kuukauden loman merkeissä jossain kaukauna poissa täältä pimeydestä. Näin jälkeenpäin se tuntuu todella luksukselta. Toivottavasti vuoden päästä voin jälleen kävellä pitkin heikkarantaa marraskuussa.

//marraskuun suosituimmat postaukset//


1. Keskiviikon lista ja kuulumiset - Marraskuun suosituin postaus oli pienoinen yllätys. Toisaalta kuulumispostaukset ovat aina keränneet kiitettävästi klikkauksia.

2. Kolme asiaa randomina ja kirjoitusblogin selättämistä - Marraskuussa taistelin koko kuukauden kirjoittamisen kanssa. Huomaan saman valkoisen paperin blokin jatkuvan vielä nytkin. En tiedä olenko taas asettanut riman vaan liian korkealle ilman mitään erityistä syytä. Onneksi näitä kirjoitusblokkeja on helppo selättää listapostauksilla. 

3. Poimintoja Karisman näytöksestä - Tänä syksynä järjestimme perinteisen Karisman näytöksen ilman yleisöä somen kautta. Keväällä ajattelimme positiivisesti, että syksyllä voisimme järjestää näytöksen normaalisti asiakkaiden kanssa. Syksy toi kuitenkin yllätyksiä Vaasan seudun koronatilanteen kanssa muuttaen alkuperäisiä suunnitelmia. Onneksi tekniikka tarjoaa eri vaihtoehtoja tuoda näytökset kotisohville. 


//marraskuun oma suosikkipostaus//

Kuukauden suosikkipostauksen valinta oli todella helppo. Postauksen idea lähti asukuvasta, jossa nojaan sydämeen. Halusin näin poikkeuksellisen aikana miettiä asioita, jotka tuottavat mielihyvää itselleni ja antavat samalla lisäboostia jaksamiseen. Olen vahvasti sitä mieltä, että huolehtimalla omasta hyvinvoinnista sinun on paljon helpompaa olla kiva myös muille.

Pyjamapäivä yksin kotona on minulle parasta akkujen lataamista. Olen sosiaalinen ihminen ja tykkään olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa face to face. Rakastan sitä, että saan puuhata erilaisten ihmisten kanssa ja olla mukana erilaisissa ryhmissä. Vastapainoksi tarvitsen omaa aikaa ihan yksin. Muita tärkeitä asioita minulle ovat kunnon yöunet, terveellinen ruokavalio, kauniit vaatteet ja korut ja rauhallinen liikkuvuus liikunta. Hyvinvoinnin tärkein perusta minulla on kuitenkin parisuhde, johon kuuluu hellittely ja pusuttelu vielä yli 30 yhteisen vuoden jälkeen. 

Suositun postauksen näin olen hyvä itselleni voit lukea täältä (klik).

//tervetuloa tunnelmallinen joulukuu//

Enpä olekaan koskaan odottanut niin paljon joulukuun alkua kuin tänä vuonna. Tässä kuussa kaikki vaan tuntuu paljon valoisammalta. Lasken päiviä talvipäivänseisaukseen ja sehän tulee vauhdilla. Sen jälkeen tämä kevään lapsi aloittaa matkan kohti kevättä. 


Rentoa viikonjatkoa 💗 Pidetään huoli itsestämme ja läheisistämme 💗

 -tuulanneli

2 kommenttia

  1. Aivan liian harvoin tulee kommentoitua tekstejäsi, vaikka joka ainoa tulee luettua. Kiitos, kun jaksat blogata. Tekstit ja laadukkaat kuvat tuovat valtavasti mielihyvää varsinkin tänä hankalana aikana��. Terveisin Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Marianne ja kiitos aivan ihanasta kommentistasi.

      Aivan ihana kuulla, että viihdyt täällä blogissani. Minulle tämä on rakas harrastus ja minusta on mukava jakaa asuinspiraatiota tätä kautta.

      Mukavaa joulun odotusta sinulle Marianne :)

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig