Lauantain lista ja kuulumiset





//postaus sisältää mainoslinkkejä*// 

Mikä oli viikon paras juttu? - Tämä saattaa kuulostaa hassulta mutta minulla on noin viikko kesäloman alkuun. Tänä vuonna kesäloma on vähän erilainen matkustusrajoituksien vuoksi. Nyt mietin kaamoksen selättämistä vähän toisenlaisista kulmista. Onneksi joulun ajan työprojektini alkaa tänä vuonna aikaisemmin kuin viime vuonna.

Mikä yllätti kuluneella viikolla? - Pakkasaamut ovat jälleen täällä. Joka vuosi ensimmäiset huurteiset aamut ovat yllätys ja samalla se on muistutus golfkauden päättymisestä. Tänä vuonna syksy on yllättynyt positiivisesti niin säiden kuin fiiliksen suhteen.

Mikä oli viikon huonoin juttu? - Tyhjä kalenteri ja peruuntuneet tapahtumat yhdessä paikallisten yrityksien kanssa. Täällä Vaasassa palattiin kertarysäyksellä kevään koronatunnelmiin muutama viikko sitten. Onneksi viimeisten päivien aikana ovat tartuntaluvut laskeneet.

Arvosana kuluneelle viikolle? - Ihan mukiinmenevä syksyinen työviikko arvosanalla 9.


Viikon asu? - Nämä asukuvat on otettu jo pari viikkoa sitten, kun posti toi minun mekkoni. Pitkän etsinnän jälkeen löysin tämän mekon &Other Storiesin nettikaupasta. Ihastuin mekon jännään kuosiin, jossa on häivähdys naisellista eläinkuosia. Materiaalina on todella kauniisti laskeutuva viskoosi ja mekossa on iso rusetti sivussa. 

Hankin mekon gaalatilaisuuteen, joka peruuntui viikko sitten Vaasan koronatilanteen takia. Tilaisuuteen olin suunnitellut laittavani mekon yhdessä nahkatakin kanssa. Halusin kuvata mekon yhdessä neuleen kanssa ennen juhlia ja nahkatakin kanssa sitten gaalapäivänä juhlatällinkissä. Jälkimmäiset asukuvat ovat edelleenkin ottamatta ja näissäkin kuvissa se kaunis rusetti on piilossa neuleen alla.
 

Miten olet voinut? - Kiitos todella hyvin. Kuluneet viikot ovat olleet jo rauhallisemmat töiden suhteen ja olen ehtinyt viettää jopa pari kunnon pyjamapäivää. Täydelliset nollauspäivät kotona ovat luksusta parhaimmillaan. Viihdyn ihmisten kanssa mutta akkuni lataan omassa yksinäisyydessä. Intensiivisen työpäivän jälkeen parasta mitä mitä tiedän on rauhallinen hetki ihan omien ajatuksien kanssa täydessä hiljaisuudessa. 


Millä fiiliksellä ensi viikkoon? - Positiivisin mielin. Minulla alkaa kauden viimeinen viikko vakkarityössäni ja sitten olisi tarkoitus pitää vähän lomaa ennen kuin aloitan joulun ajan työprojektini. Alussa mainitsinkin, että tänä vuonna syksy on erilainen kun pakomatka valoon ja aurinkoon jää väliin. Taidanpa ottaa kirkasvalon hyvissä ajoin käyttöön työpöydälläni. Tärkeintä on nyt pitää itsensä terveenä kotimaisemissa.


Mukavaa viikonloppua kaikille!

 Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme💗


 -tuulanneli


Villakangasjakku // & Other Stories täältä (klik)*
Mekko // & Other Stories täältä (klik)*
Villaneule // ARKET täältä (klik)*
Maiharit // Vagabond


10 kommenttia

  1. Se on kyllä harmi, että syksyn lomailut menevät kaikilla uusiksi. Toisaalta se kirvoittaa keksimään jotain muuta tilalle, ehkä sellaista mitä ei olisi muuten tullut mieleenkään.
    Kiinnostavaa kuulla mikä on jouluprojektisi... :) Olen kyllä ollut vähän huonosti somessa syksyllä ihan tarkoituksella, joten voi olla että on mennyt multa ohikin.
    Mekkosi on ihana ja kuosi kaunis! &otherstoriesilla on muutenin kivat jutut, ostin itse sieltä mustan vyöllisen villakanagasulsterin, joka istui kuin räätälin tekemä. Se on hyvä jatke hiekanväriselle vuorittomalle, joka alkaa olla jo aika ohut.
    Ihanaa syksyä Tuula sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Maarit :) tämä syksy on todellakin vähän erilainen. Minulla onneksi menee loppuvuosi tiiviisti jouluprojektin merkeissä, joten aika kuluu nopeasti. Sitten ollaankin jo kohta keväässä ja pääsee aloittamaan uuden sesongin suunnittelun vakkarityössä.

      &Other Stroriesilla on paljon kivoja juttuja. Toivottavasti pääsen ulkoiluttamaan mekkoani loppuvuodesta.

      Mukavaa syksyn jatkoa sinulle myös :)

      Poista
  2. Onneksi tilanne ei ainakaan vielä ole sama kuin keväällä eikä toivottavasti niin totaaliseen sulkuun uudelleen mennä. Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täällä Vaasassa tilanne räjähti totaalisesti ja ilmaantuvuusluku on maamme korkeimpia. Onneksi tilanne on nyt rauhoittumassa.

      Poista
  3. Uuu, olipas mielenkiintoinen postaus! Tuntuu et aina noi pakkasaamut ja kylmyys pääsee yllättää vaikka toisaalta niitähän ollaan tässä odoteltu... hmmm დ

    ❥ https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Jostain juuri luin, että vaatekaupoissa juhlavaatteet jäävät nyt tangolle, kun juhlia ei vaan järjestetä. Itselläkin yksi mekko odottaa edes teatterissa käyntejä, mutta juuri nyt nekin ovat taas vähän tauolla, pääkaupunkiseudullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet muuten oikeassa Pirkko. Tänä vuonna pikkujoulukausi juhlavaatteineen jää aika suppeaksi. Meillä päin isot firmat ovat peruuttaneet pikkujouluvarauksiaan. Sääliksi käy yrittäjiä!

      Poista
  5. Nämä sinun listasi ovat kivoja. Allekirjoitan niin tuon kohdan "peruuntuneet tapahtumat" - en vain yhden viikon osalta, vaan koko tältä korona-ajalta. Harmi, kun sinullakin iso gaalatilaisuus peruuntui. Tuo mekko olisi ollut varmasti kaunis nahkatakin kanssa.
    Ihanaa sunnutaita Tuulanneli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula :)

      Tämä on kyllä poikkeuksellinen syksy ja taitaa vielä jatkua ensi keväänäkin.
      Onneksi meillä alkaa tilanne rauhoittua mutta vielä matkaa normaaliin tilanteeseen.

      Mukavaa syksyn jatkoa sinulle myös :)

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig