poimintoja viikon varrelta 25/2020

//raippaluodon silta//

Viikko sitten toteutimme kesäisen muotistoorin Karisma blogiin. Valitsimme kesäisiä kuvauspaikkoja Vaasasta ja tottakai yksi niistä oli Raippaluodon silta. Paikassa on jotain suuren maailman tyyliä. Minulla oli heti visio siitä, että tottakai kävelemme sillalla ja näin saamme tuulen tuiverrukset asukuviin. Sillalla tuuli oli todellakin voimakas!

Mustasaaren puolella sijaitseva Raippaluodon silta on Suomen pisin silta, jolla on pituutta 1 045 metriä. Silta yhdistää Raippaluodon saareen mantereeseen. Tämä on ehdottamasti vierailun arvoinen paikka ja samalla voi hurauttaa autolla Sevdjehamniin, josta teinkin postauksen pari viikkoa sitten. Meidän luontoretkipäivästä Merenkurkun saaristossa voit lukea täältä (klik).


//kesäillan piknik//

Tuuliselta Raippaluodon sillalta suunnistimme piknikille Hietalahden Villan puistoon. Alueella sijaitseva hienostohuvila Sandviken rakennettiin vuonna 1845. Tarinat kertovat, että aikansa merkkihenkilöt kokoontuivat viettämään aikaansa ja juomalaulut raikasivat puistossa, kun kulttuuriväki ja korkeat virkamiehet juhlistivat suvea. Viimeisten vuosien aikana puisto on puhjennut entiseen loistoonsa. Kiitos tästä kuuluu kaupungille ja Villa Sandvikenin uusille omistajalle. Villa Sandviken on yksi suosituimmista kesähäiden viettopaikoista.

Kesäisen muotistoorimme voi lukea kokonaisuudessaan täältä (klik)


//flowerpower//

Kesäkuun kukkaloisto on juuri nyt parhaimmillaan. Luonnonkukat hehkuvat kilpaa. Suomen luonto on vaan niin kaunis.


//terassikauden avaus//

Viime lauantaina korkkasin terassikauden avatuksi. Kevät 2020 jää meille kaikille varmasti mieleen näistä poikkeuksellisista olosuhteista. Enpä muistanutkaan kuinka ruoka maistuu maukkaalle hyvässä seurassa rupatellen kuulumisiaan. Kevät on laittanut nämä sosiaaliset tapahtumat ihan uuteen aspektiin. Koskaan ei tiedä mitä yllättävää voi tapahtua, joten nautitaan elämän hetkistä juuri nyt tässä näin! Sosiaalisuus kuuluu olennaisesti meidän elämään. Onneksi rajotuksia puretaan. Toivotaan, että olisimme matkalla jo normaaliin arkeen. Päivä kerrallaan varovaisesti!

Kesäisin viikkoterveisin!  

-tuulanneli


6 kommenttia

  1. Ai ihana mitä kuvia, näissä oikein silmä lepäsi kun katseli läpi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Satu :) Tätä postausta oli todella kiva tehdä. Kesä on vaan niin kaunista aikaa.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja wau nuo kaikki vaatteet. Ihanaa juhannusta sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania kuvia ja asut tulevat ihan eri tavalla esille kun ollaan ulkosalla. Tuo Raippaluodon silta on upea paikka. Iskin silmäni tuohon viirulliseen mekkoon - aivan ihana! Kivaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig