paraneeko vuosi vaihtamalla?



Takana muutama päivä uutta vuotta ja uusia alkuja sekä lupauksia. Olen tässä seurannut mielenkiinnolla blogien kirjoituksia tästä vuodenvaihteesta. Toiset vannovat lupauksiin ja listoihin. Toiset taas näkevät kaiken tämän vuodenvaihteen hömpötyksen turhana, joka unohdetaan jo helmikuussa. Toiset aloittavat herkkulakon ja samaan aikaan saamme lukea siitä, kuinka totaalikieltäytyminen on pahasta.

Kaiken tämän takana on kuitenkin kyse meidän jokaisen hyvinvoinnista. Eikö hyvinvoinnin pitäisi olla tärkeää vuoden jokaisena päivänä. Miksi se on niin vaikeaa meille tavallisille pulliaisille, että tarvitaan uusi vuosi, jotta me taas herättäisiin pitämän itsestämme huolta? 


Itse lukeudun näihin uusien alkujen listaihmisiin. Asioiden kirjaaminen paperille avaa silmät ja näin tavoitteet ovat konkreettisemmat. Vuosien saatossa olen oppinut työelämässä asettamaan tavoitteita. Vanha totuutus on se, että sitä sinä saat mitä seuraat. Tottakai ymmärrän tässä, että kaikki eivät halua tätä tavoitteellisuutta tuoda yksityiselämään. Olen onnellinen kaikkien niiden puolesta, joiden ei tarvitse tehdä lupauksia tai listoja. Olemme jokainen oma yksilö erilaisine vahvuuksineen ja luonteenpiirteineen.

Vuosi sitten asetin kaksi isoa tavoitetta itselleni. Toinen niistä toteutui. Ketogeenisen ruokavalion kautta löysin itselleni ihan uudenlaisen otteen hyvinvointiin ja ruokailuun. Nyt olen onnellisesti 12 kiloa kevyempi. Toinen iso asia eli gradun tekeminen valmiiksi on vieläkin pahasti kesken. Tämän tavoitteen kanssa joudun tekemään lähiaikoina ratkaisevia päätöksiä. Onko tavoite enää realistinen tässä vaiheessa elämää? 


Olen aikaisemmin pitänyt itseäni hyvässä kunnossa mutta nyt viimeisten kolmen vuoden aikana minulle on tullut takapakkia. Iän karttuessa tämä liikumattomuus alkaa tuntua kropassa kankeutena ja erilaisina kolotuksina. Onneksi viime kesänä löysin jälleen golfin pelaamisen ilon ja sitä kautta kesällä kierrosmäärät nousivat jo pikkasen.

Aloin miettimään ajankäyttöäni ja huomasin jotain todella raadollista. Toinen rakas harrastus syö toisen harrastuksen aikaa. Bloggaaminen on todella kivaa ja rentouttavaa mutta samalla se imaisee sinut somemaailman syövereihin. Iltaisin on kiva istahtaa lepotuoliin, ottaa läppäri syliin ja aloittaa postauksen kirjoittaminen. Joku sisäinen ääni sisälläni on hiljaa piipittänyt, että tämä ei ole hyväksi hyvinvoinnillesi. Olen aina tykännyt ulkoilla ja käydä salilla. Minulle liikunta on ollut aina tärkeää ja sen tuoma eurofinen olotila on aivan fantastinen!


Minun tapauksessa vuosi paranee jälleen vaihtamalla. Olen uusien alkujen ihminen. Jokaiselle vuodella on uudet kujeet ja tavoitteet. Tammikuun alussa joudun laittamaan itseäni vähän ruotuun ruokavalion suhteen. Joulun aikana annoin periksi perinteisille jouluherkuille. Onneksi paino on pysynyt kurissa eli jotain olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana syömisestä, annoksista ja ruokailurytmistä.

Pienin askelin eteenpäin. Tulevien kuukausien aikana maltillinen eteneminen on tärkeintä. Ja kyllä minulla on ne tavoitelistat tehtynä. Tavoitteeni eivät toteudu ilman konkreettisesti kirjoitettuja sanoja. Kaikkein tärkeintä tässä uuden vuoden hömpötyksessä on toimia meidän jokaisten oman hyvinvoinnin periaatteiden mukaisesti. Toiset meistä vain tarvitsevat näitä kirjoitettuja tavoitteita. 


Oletko sinä tehnyt uuden vuoden lupauksia? Tsempataanko yhdessä kohti tavoitteita!

-tuulanneli


14 kommenttia

  1. Loistava kirjoitus. Näinhän se menee, että vuodenvaihteessa sitä luvataan yhtä sun toista seuraavalle vuodelle, itse en luvannut mutta toki toiveita löytyy, ihan töiden, bloggaamisen kuin oman hyvinvoinnin kannalta.
    Its en ole listaihminen, teen asiat vain omalla painolla, joskus mietin olisiko se helpompi, jos laittaisi tavoitteet paperille?

    Tuota ketogeenista ruokavaliota on paljon kehuttu, hienoa että olet ollut tyytyväinen siihen.
    Kivaa sunnuntai-iltaa ja leppoisia tuulia alkaneeseen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Souliina ja kiitos kommentista :)

      Vuodenvaihe on jännää aikaa. Toiset lupaavat ja toiset asettavat tavoitteita. Minulle tavoitteiden asettaminen on vaan niin helpompaa.

      Tärkeintä on kuitenkin, että ajattelemme asioita omista lähtökohdistamme ja teemme niitä asioita mitkä ovat hyväksi meidä omalle hyvinvoinnille.

      Ketogeeninen ruokavalio on ollut hyvä minulle!

      Mukavaa ja rentoa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja järkeviä ajatuksia. En tiedä olenko listäihminen, en taida olla, mutta vuoden alusta olen taas kerran ruvennut tekemään parannusta elintapoihini. Olen myös ilmoittautunut kurssille jossa juuri noihin elintapoihin kiinnitetään huomiota ja sitä kautta pitäisi sitten ruveta voimaan paremmin.
    Joten tsemppiä tässä tarvitaan ja sitä toivotan sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kristiina!

      Hyvinvointikurssi kuulostaa aivan huipulta! Ammattilaisten ja ryhmässä on kiva tehdä muutosta. Silloin saa tukea tarvittaessa ja ainakaan ei luovuta niin helpolla!

      Tsemppiä sinulle ja ollaan kuulolla!

      Poista
  3. Kyllä itse ainakin jaksan aina toivoa, että vuosi paranee vaihtamalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko näin on toivoa ja ainakin minulle uusi vuosi on aina uuden alku!

      Poista
  4. Minä lupaan joka uusi vuosi juoda enemmän vettä. Pieni tavoite, mutta minulle veden juominen on vaikeaa, sillä minulla ei ole koskaan jano. Tuokin kuuluu hyvinvointiin :) Olen myös uusien alkujen ja lupausten ihminen - ja toivon, että vuosi paranee vaihtamalla.
    Ps. Ihana asukokonaisuus sinulla.
    Hyvää loppiaista, Tuulanneli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tuula ja kiitos kommentistasi :)

      Veden juonti kuuluu hyvinolennaisesti hyvinvointiin. Olet niin oikeassa siinä, että moni meistä juo vettä aivan liian vähän. Itse olen oppinut juomaan vettä uuden ruokavalion myötä ja juon sitä paljon nyt!

      Mukavaa ja rentoa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  5. Itse en lupauksia harrasta, mutta tavoitteita toki vuodelle olen asettanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tavoitteita asetan minäkin! lupauksien tekeminen kuulostaa vaan niin viralliseslta ;)

      Poista
  6. Toisille uusi vuosi on uuden aikaa, itselleni sen lisäksi uusien alkujen aikaa on syksy, koulujen alku. Aika ajoin lienee ihan hyvä tarkastella elämäänsä ja miettiä, sujuuko se siten, kuin haluaisi.

    Ihanaa alkanutta 20-lukua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Satu :)

      Se on juuri näin! Uudet alut tarjoavat mahdollisuuden analysoida mennyttä. Samalla voi miettiä tulevaisuutta ja sitä mitä haluaa :)

      Mukavaa alkanuttaa uutta vuotta!

      Poista
  7. Loistavia ajatuksia Tuulanneli <3. On ihana lukea blogiasi, vaikka niin harvoin täällä kommentoinkin.

    Komppaan monia ajatuksiasi. Olen itse ehdottomasti lista- ja "kaiken-kirjaamisen"-ihminen. Siihen on yksi syy. Kirjaaminen (eli siis kirjoittaminen) on omien tavoitteiden ja ajatusten havainnollistamista ja todentamista. Tavoitteet, päämäärät - tai vaikka ne uudenvuodenlupaukset - muuttuvat todellisemmiksi ja niitä kohti on helpompi taivaltaa, kun ne kirjaa itselleen ylös. Myös unelma- (tai tavoite-, kuka milläkin nimellä niitä kutsuu) -kartta on yksi oivallinen keino.

    Olen huomannut viimeisen vuoden aikana saman kuin sinä. Niin ihanaa ja antoisaa kuin bloggaaminen on (enkä todennäköisesti lopeta sitä kokonaan koskaan :D...), kaikkine toimineen se vie paljon aikaa muulta elämältä. Olen alkanut omalla kohdallani miettiä, onko blogi sen kaiken arvoinen.

    Kannattaako blogin vaatiman ajan käyttäminen? Saanko sitä vastaan jotain mitä ilman en voi olla? Voinko blogata omilla ehdoillani? Riittääkö, että blogillani on omat uskolliset lukijani ja satunnaiset seikkailijat niiden päälle - ja sen rinnalla enemmän omaa aikaa elettävänä?

    Ehkä on hyvä pohtia näitä juuri nyt. Uuden vuoden, ja uuden vuosikymmenen, alussa.

    Ihanaa ja inspiroivaa vuotta 2020 Tuulanneli!

    VastaaPoista
  8. Heippa Minna :)

    Voi hitsi, kun sinä osaat aina tiivistää asiat niin hyvin. Kommenttisi on niin asian ytimessä ja niiden asioiden ympärillä, mitä tässä itse pähkäilen.

    Rakastam bloggaamista ja tätä somemaailmaan mutta se haukkaa todella ison osan vapaa-ajastasi. Tämä olisi ihan toista, jos olisit kotona tai eläkkeellä. Olen työnarkomaani, joka rakastaa työtään! Olen takonut päähäni sitä tosiasiaa, että san palkkani ihan jostain muualta kuin täältä!

    Nyt opettelen uuden vuoden kynnyksellä prioirisoimaan asioita ja vähennän asteittain tätä someläsnäoloa! Elämässä on niin paljon muutakin!

    MUkavaa alkanutta uutta vuotta sinulle ihanuus!

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig