Näistä en luovu -lista




Inspiraation tähän postaukseen sain Marjukan blogista. Aihe oli mielenkiintoinen ja halusin   toteuttaa myös oman listani. Tein tämän aika nopeasti ja saattoi olla, että tästä jäi jokin oleellinen asia pois. Postauksen asukuvat vievät meidät marraskuun tuulisiin tunnelmiin Espanjassa.

Näistä en hevillä luovu:

Kahvi - tämä tuli ihan ensimmäisenä mieleen. Olen aikamoinen kahvikissa, jonka päivä lähtee käyntiin isolla kahvimukilla. Tähän kategoriaan kuuluvat myös ne hitaat instassa hehkutetut vapaapäivän aamut. Rakastan hetkiä, kun ei ole mihinkään kiire ja voin somettaa rauhassa ison kahvimukin kera.

Paperinen kalenteri - tässä olen niin vanhanaikainen ja haluan raapustaa paperille tapahtumia sekä tapaamisia. Hahmotan tulevien viikkojen ohjelman paremmin, kun asiat on merkitty paperikalenteriin. Mobiilikalenteria on yritetty huonolla menestyksellä. Tein tuplabuukkauksia ja taisi siinä myös muutama tapaaminen ja asiakin unohtua. Tässä muistinkin, että uusi paperikalenteri pitää käydä ostamassa ensi vuodeksi!


Kotoilu - jippii, taas sain listata tämän lemppariaiheeni! Kotoilu on vaan niin kivaa näin talvella. Kuunnella takkatulen ritinää yhdessä murun kanssa ja kirjoitella ajatuksiaan tänne blogistaniin. Tuntuu, että joskus joudun ihan pakottamaan itseni iltatilaisuuteen. Tämä on vähän sellainen fifty/fifty -juttu. Sosiaalisena ihmisenä tykkään kaikennäköisistä kissanristiäisistä. Vastapainoksi tarvitsen sitä omaa yksinäisyyttä ladatakseni akut!

Visuaalisuus - se on vaan niin lujassa tuolla selkärangassa, että asiat pitää esittää ja olla esillä kauniin harmonisesti sekä visuaalisesti. Valokuvissa haluan löytää aina tietyn balanssin ja kuvallisen viestin. Joskus tämä pilkun viilaaminen stressaa ja vie aikaa tuhottomasti. Blogipostaus lähtee minulla muodostumaan  useasti valokuvien ympärille. Hyvät valokuvat inspiroivat ja sormet hyppivät ilosta läppärin näppäimmistöllä.


Papiljotit - tai tuttavammin paplarit. En tiedä mitä pärjäisin ilman rakkaita tarrapaplareitani. Niillä saan hiukset nopeasti kuntoon ja hyvän pohjan pariksi päiväksi. Kuivaan hiukset ja sitten käytän tyvikohottajaa, jolla teen vähän pientä kreppiä tyveen. Tämän jälkeen hiukset isoille papiljoteille ihan muutamaksi minuutiksi. Näin saan ohuille hiukselleni volyymia!

Some - olen ollut jo yli kymmenen vuotta täällä somessa. Marraskuussa tuli kymmenen vuotta täyteen Facebookissa. Eiköhän tämä somemaailma ole meille aika monelle se asia, mistä ei hevillä luovuta. Some on oleellinen osa meidän jokapäiväistä arkea. Ensi keväänä blogini täyttää kuusi vuotta. Aivan uskomatonta! Tässä matkan varrella on ollut ylä- ja alamäkiä somen kanssa. Olen pitänyt somelomia mutta aina olen palannut takaisin tänne stressaantumaan ja inspiroitumaan. Summa summarum taidan viihtyä täällä somessa aika hyvin. 


Kylläpäs tuli ikävä sinistä taivasta. Meillä täällä rannikolla on ollut nyt todella harmaa päivä tänään. Onneksi muutaman päivän päästä on talvipäivänseisaus ja sitten matka kohti kevättä alkaa. Lauantaina ostin kevään ensimmäiset tulppaanit! Joulun valmistelut aloitan vasta ihan viime metreillä mutta kevään hehkutus alkaa jo nyt!

Mistä asioista sinä et luovu?

-tuulanneli


8 kommenttia

  1. Paperikalenteriin en enää palaa. Minulla on sähköisessä kalenterissa värikoodattuna omat henkilökohtaiset menot, työjutut ja blogimenoillkein on oma värinsä. Jaan kalentereista työtapahtumia muillekin, mutta heille seuraaminen näyttää olevan vaikeampaa😃. Sähköisestä kalenterista en siis luovu,

    Kevättä kohden menen ajatuksisa jo minäkin. Joulua enemmän odotan talvipäivän seisausta ja ainakin tietoa siitä, että kevättä kohden mennään, vaikkei sitä heti huomaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tuuli,

      Ihailen aina ihmisiä, jotka onnistuvat säköisen kalenterin kanssa. Viime kesänä yritin töissä sähköisen kalenterin kanssa mutta palasin aika nopeasti paperiseen versioon. Ehkäpä täytyy tehdä uusi yritys ensi keväänä, koska meilläkin töissä on useampi ihminen samojen asioiden ympärillä. Näin tapahtumien ja tilaisuuksien aikataulut ovat kaikkien saatavilla.

      Samoin odotan jo into piukassa sunnuntaita ja talvipäivänseisausta!

      Mukavaa viikkoa sinulle Tuuli :)

      Poista
  2. Kotoilu on kyllä ihan parasta <3 Ja kahviakin on saatava :D

    VastaaPoista
  3. Ihan super ihana postaus! :) Samaistuin lähes kaikkiin kohtiin. Tämä meneee ehdottomasti omallekin toteutus listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun tykkäsit tästä Henna! Todella kiva jos toteutat tämän jossain kohtaa!

      Poista
  4. Paperikalenteri ei kyllä ole minunkaan juttuni. Miehen kanssa jaetaan paljon juttuja Googlen kalenterin avulla, ovat sitten kummankin kalenterissa.
    Aika harvoin olen kyllä ilman läppäriä, reissuillakin se, ihan lyhyimpiä lukuunottamatta, kulkee mukana.

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva haaste! Samaistun kanssasi moniin asioihin, mutta papiljotteja en käytä koskaan :)
    Minäkin taidan odottaa enemmän talvipäivänseisausta kuin joulua.
    Mutta kuitenkin, hyvää joulunodotusta Tuulanneli <3

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig