Miksi ostaa aina uutta?





Olen muutamassa blogissa törmännyt näihin edellisen kesän asupostauksien koosteisiin. Mielenkiinnosta selasin viime kesän postauksiani ja tulin siihen tulokseen, että kaikki nämä asukokonaisuudet voisivat yhtä hyvin olla tämän kesän otoksia. Itselleni heräsikin kysymys; miksi ostaa aina uutta?

Tämä kysymys on todella kaksipiippuinen näin vaatebloggarille. Uutta materiaalia pitäisi kuvata viikottain blogiin ja samalla sinulla kertyy myös kuvamateriaalia arkistoihin, joita käytetään vain yhden kerran. Yhtälö ei ainakaan näin kuulosta mitenkään järkevältä kuluttamiselta. Oma suhtautumiseni kuluttamiseen on muuttunut viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Tänä päivänä suhtaudun uuden ostamiseen järkevämmin, ehkäpä myös iän karttuessa sitä arvostaa myös muita asioita enemmän kuin uusia vaatteita. Tottakai tässä vaikuttaa myös se, että enää en tee töitä muodin parissa. Nyt katselen asioita tavallisen kuluttajan vinkkelistä.


Olen keskustellut muutaman entisen kollegani kanssa ja kulutuskäyttäytyminen on muuttunut niistä hulluista vuosista. Asiakkaat miettivät valintojaan ja samoin tottakai myyntikanavat ovat monipuolistuneet. Tässäkin asiassa on kaksi puolta. Itse kuulun niihin asiakkaisiin, jotka haluavat hypistellä vaatteita, hikoilla sovituskopissa ja useasti haluan kuulla myös myyjän mielipiteen valinnastani. 

Olen seurannut huolissani monen kivijalkamyymälän kuolemaa. Samoin usean kaupungin keskusta näivettyy isojen kauppakeskuksien kasvaessa keskustan ulkopuolella. Pärjätäkseen tässä rumbassa, täytyy yrittäjän löytää se oma juttu, koska keskinkertaisuudella ei pärjää. Omassa lähipiirissäni on muutama hyvä esimerkki tästä, kuinka löytämällä ne omat vahvuudet pärjätään raastavassa kilpailussa. Karisman Carola tekee työtään suurella sydämellä Vaasassa ja Kata luotsaa samalla intohimolla Doppia Helsingin keskustassa. Näissä molemmissa kaupoissa sinulle tulee heti tunne, että sinun pitää ostaa uutta! Näitä esimerkkejä löytyy varmasti ympäri Suomea.


Täydelliseen ostolakkoon minusta ei ole missään tapauksessa. Valitettavasti tällä hetkellä odotan jo innolla uutta tulevaa syksyn sesonkia. Aikaisemmin olisin uudistanut melkein koko garderobin. Tänä päivänä mutustelen uutuuksia ja mietin kuinka yhdistelen ne jo vaatekaapissani olevien juttujen kanssa. Minulle on tärkeää, että voin käyttää lempivaatteitani useamman sesongin ja uudistaa ne jollain pienellä jutulla uuteen sesonkiin.

Kevään aikana kieltäydyn rohkeasti muutamasta yhteistyöstä, koska mallisto ei sopinut tyyliini. Koen, että tämäkin on osa järkevää kuluttamista. Onhan se kiva saada vaatteitta tavallaan ilmaiseksi mutta entä jos sinulla ei ole niille käyttöä jälkeenpäin. Sinne ne hautautuu kaappien perukoille. Tottakai yhteistöiden kautta voit löytää uusia ulottuvuuksia omaan tyyliisi. Tällöin löydät jotain sellaista, mitä et normaalisti käyttäisi. Yllä olevissa kuvissa oleva kukkamekko on hyvä esimerkki siitä, kuinka meni oman mukavuusalueen ulkopuolelle.


Joskus se löytö omasta vaatekaapista voi olla todellinen helmi, kuten tämä vintagelaukku parinkymmenen vuoden takaa. Olen niin sikaonnellinen, etten ole tätä laukkua kierrättänyt eteenpäin. Laukku kerää huomiota edelleen ja on ollut tänäkin kesänä ahkerassa käytössä. 



Tämä oli huippua kerätä näitä asukuvia tähän postaukseen. Samalla sain tilaisuuden muistella viime kesän helteitä. Mikä parasta nämä kuvat pääsivät vielä kerran esille. Meillä bloggareilla kertyy hurjasti tätä kuvamateriaalia, joka vain hautautuu jonnekin arkistojen kätköihin. Olenkin tietoisesti pyrkinyt vähentämään valokuvaamista ja käytänkin joskus samoja valokuvia eri asiayhteyksissä. Valokuvat saavat usein aivan uuden ulottovuuden eri tekstillä. Olen usein harmitellut onnistuneiden valokuvien kanssa sitä, että ne julkaistaan vain kerran. Hyviä valokuvia pitää kierrättää myös!

Postauksen kaikki kuvat ovat viime kesältä ja otettu meidän kotihoodeilla. Olen tietoisesti viime aikoina jättänyt pois tuotetiedot postauksien lopusta. Tämä antaa minulle vapaammat kädet tehdä erilaisia asupostauksia ja jakaa teille asuinspiraatiota yhdistelemällä uutta ja vanhaa. Tottakai yhteistyöpostauksissa tulen jatkossa merkitsemään tiedot asianmukaisesti. Summa summarum kyllä meidän pitää jotain uutta ostaa ainakin silloin tällöin. Eihän tämä yhteiskunta muuten pyöri! Huikkaa kommenttikenttään, jos sinullakin on vaatekauppa, jossa sinulle tulee tunne, että tarvitset ehdottamasti jotain uutta! 

Rentoa heinäkuun loppua kaikille!

 -tuulanneli







22 kommenttia

  1. Totta!!!
    Ihania asukuvia ja ihana sinä <3
    Aina ei tarvitse staa uutta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ihanasta kommentistasi!

      Todellakaan ei aina ei tarvitse ostaa uutta vaan käy ensin omalla vaatekaapilla tutkimassa mitä sieltä löytyy!

      Mukavaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  2. Joskus uusi voi olla myös vanhaa; itse tykkään tehdä löytöjä kirppareilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Mira :)

      Kirppareiltakin voi tehdä loistolöytöjä. Itse olen pääasiassa kierrättänyt omia vaatteita. Vanhastakin saa todella kivasti tuunattua uutta!

      Kivaa ja rentoa heinäkuun loppua sinulle :)

      Poista
  3. Samaa olen pohdiskellut tuossa keväällä blogissani, että pitääkö aina olla jotain uutta. Eikä minulla tosiaan ole aina uutta mutta pyrin siihen, että yhdistelen niitä vanhoja vaatteita uusilla tavoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Melissa :)

      Sinä oletkin todellinen mestari tuunamaan vanhasta uutta. Ihailen taitoasi siinä!

      Poista
  4. Minä mietin tuota koko viime syksyn. Sitten päätinkin alkaa ostolakkoon. Täysin ostamatta olin kolme kuukautta. Nyt olen ostanut joka kuukausi muutaman vaatteen, joten ihan täysin ei ostolakko ole pitänyt. Kuitenkin mietin vielä tarkemmin ostamistani kuin ennen, että tarvitsenko? Miksi ostan? Katselen usein asukokonaisuuksiani ja löydän omasta kaapistani todella paljon. Jotenkin vaan on elämään tullut niin paljon tärkeitä asioita mietittäväksi, että vaatteet on tuntuneet itsestäni niin turhilta. Pitää käyttää ostettuja enemmän. Sen olen nyt oppinut omassa ostokäyttäytymisessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa maiju :)

      Hienosti vedit jos pystyit olemaan kolme kuukautta ostamatta mitään. Minä en pystyisi siihen missään vaiheessa. Meillä molemmilla taitaa olla jo valmiiksi hyvin monipuolinen ja runsas vaatekaappi ;) Siksi onkin usein järkeävää shoppailla ensin omassa vaatekaapissa ja sitten vasta....

      Minulla oli tässä viime viikolla hirvee halu saada jotain uutta. No onneksi muistin yhden viime kesäisen paidan, joka oli vähän pieni viime kesänä. Painon pudottua kymmenen kiloa niin paita on aivan ihana. Ne ostohalut katosivat siinä rytäkässä.

      Olet niin oikeassa maiju siinä, että elämässä on paljon tärkeämpiä asioita kuin uusi vaate tai huulipuna :)

      Mukavaa ja aurinkoista heinäkuun jatkoa sinulle :)

      Poista
  5. Kiitos tästä!:) Todella hyvä postaus ja hyvää asiaa. Itse ostan paljon käytettynä, eikä niitä vaatteita niin mahdottomasti edes tarvitse. Todellakaan joka juhliin tai tilanteeseen ei tarvitse olla uutta, enkä nähnyt miksi en tänä kesänä olisi voinut käyttää viime kesän lempimekkoani, kun se oli kaikin puolin siisti ja sopiva.
    Kirjoittelin tästä vähän eri näkökulmasta rahankäyttöä koskevassa postauksessani:
    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/nain-saastan-kuukausimenoissani/

    Mukavaa viikkoa toivottelee Ida Kotona kaupungissa -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ida ihana :)

      Juuri näin ei joka juhliin tarvitse ostaa uutta vaan voi rohkeasti uudistaa sitä vanhaa rakasta mekkoa jollain uudella kivalla jutulla.

      Järkevästä kuluttamisesta ei koskaan kirjoiteta liikaa. Niin paljon tulee itsekin ostettua jotain turhaa vaikka kuinka yrittäisi miettiä niitä ostoksiaan. Joskus se mopo vain karkaa käsistä.

      Rahankäyttö on todella mielenkiintoinen näkövinkkeli kuluttamiseen. Täytyypä käydä kurkkaamassa blogiasia.

      Mukavaa viikonjatkoa myös sinulle :)

      Poista
  6. Minä olen jättänyt ostelun nyt aika minimiin. Siivosin vaatekaappejani ja tajusin, että en ole puoliakaan vaatteista käyttänyt pitkään aikaan, joten siellä kävin kaupassa, omassa vaatekaapissa :) Syksyksi silti haussa yksi neule...ainakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Outi :)

      kuulostaa aivan ihanalta tuo shoppailu omassa vaatekaapissa. Niin minäkin tein viime viikonlopulla, kun mietin mitä laittaisin päälle iltajuhliin. Löysin omasta vaatekaapista todella hyvä kokonaisuuden.

      Rentoa viikon jatkoa sinulle Outi :)

      Poista
  7. Ne asupostaukset, joissa yhdistellään vanhaa (ehkä jonkun uuden elementin kanssa), ovat kaikista inspiroivimpia – kuka vaan voi ostaa aina uuden asun, mutta vanhempien palasten yhdistely on jo taitolaji :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistava kommentti Milla :) kiitos tästä, olet niin asian ytimessä!

      Poista
  8. Itse vaatealalta leipäni saavana toivoisin, että yhä useampi hankkisi vähemmän mutta harkitumpaa ja laadukkaampaa. Ja kotimaasta, suomalaisilta merkeiltä.

    Itsekin kierrätän oman kaapin klassikoita. Täällä reissussa on ollut mukana mm. yli 20 v. sitten hankkimani jo kauan sitten kuopatun Avenuen pellavahame. Pehmeäksi kulunut, malliltaan aina ajankohtainen.
    Se on totisesti ollut hintansa arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertakäyttömuodin huumassa moni unohtaa laadun ja istuvuuden merkityksen. Itselleni merkitsee paljon miltä vaate tuntuu ja usein se hyvän laadun merkityksen ymmärtää käytössä. Usein laadukas vaate vaan toimii kaudesta toiseen. Ostohetkellä voi kirpaista mutta sitten vaate maksaa itsensä takaisin useana käyttökertana.

      Arvaapas mitä? Minullakin löytyy vielä muutama Avenuen pellavajakku!

      Poista
  9. Hei, olen ollut vuoden alusta asti ostamatta mitään normaalihintaista. Ne vähät vaatteet mitä olen ostanut, olen ostanut alesta tai kirpparilta; vain alus- ja urheiluvaatteet saan ostaa normaalihinnalla, jos on todellinen tarve eikä alennuksia ole näköpiirissä. Tämä on toiminut hyvin, saanut ajattelemaan omaa kulutuskäyttäytymistä uudella tavalla ja tuonut myös säästöjä sekä oman vaatekaapin sisällön paremmin käyttöön. Ja kivijalkaliikkeet ja palvelu niissä on sitä mitä haluan jatkossakin. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kuulostaa aivan huipulta! Mikä parasta olet varmasti säästänyt pitkän pennin harkitsevalla ostokäyttäytymisellä. Täytyypä miettiä tätä vaihtoehtoa!

      Palvelu ja kivjalkaliikkeet rokkaavat edelleenkin!

      Poista
  10. Oikein hyvä postaus ja mielenkiintoisia ajatuksia. Se taiteilu, uuden, vanhan ja alejen välillä vaatii kyllä miettimist- Itse koetan katsoa käytettyinä ja ostaa hillitymmän määrän. Olen tarkoituksella alkanut merkitsemään mitkä on halnkittu käytettynä, koetan rohkaista ihmisiä vilkaisemaan edes ne kirpparit ennenkuin suuntaavat ostamaan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinoa ajatuksia Satu! Meillä bloggareilla on mahdollisuus vaikuttaa lukijoiden päätöksiin ja varsinkin nostaa juuri niitä kierätettyjä juttuja esille. Hienosti olet lähtenyt rohkaisemaan meitä muitakin tutkimaan mitä löytyy kirppareilta!

      Mukavaa viikon jatkoa sinulle :)

      Poista
  11. Hyvää pohdintaa tärkeästä aiheesta! Mä tykkään shoppailla erikoisia vaatteita, ja koska kaikki ei sovi kaiken kanssa yhteen, vaatteita kertyy paljon. Juuri katsoin täpötäynnä olevaa vaatekaappiani ja päätin, että syksyllä pyrin ostamaan vaan tarpeeseen. Suurimman osan vaatteista ostan kuitenkin kirpparilla, mikä vähän puhdistaa mun omaatuntoa. :)

    VastaaPoista
  12. Ihania asuja! Ei aina tarvita uutta vaan voi vanhoja käyttää uudelleen yhdistelemällä :)

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig