Kevään juhliin ripaus syksyn uusia trendejä!



Viime lauantaina taputeltiin meidän kevään viimeinen muotia ja brunssia -tapahtuma. Kylläpäs tämä kevät hurahti nopeasti, juurihan me aloiteltiin maaliskuussa. Tämä kevät oli seitsemäs ja tällä hetkellä alkuperäisestä kokoonpanosta ovat mukana mm. Karisma, Iris Optikko ja allekirjoittanut sekä itseoikeutetusti meidän ihastuttava näytöksen promoottori Kati. Oma roolini on vaihtunut vuosien saatossa näytöksen asustajasta kameran taakse valokuvaajaksi. On ollut aivan upea seurata tapahtuman kehittymistä nykymuotoon.


Monet tuotemerkit tuovat tänä päivänä jatkuvalla syötöllä pieniä mallistoja markkinoille. Sykli on nopeutunut kiihtyvällä tahdilla. By Malene Birger syksyn pre-mallisto on todella mielenkiintoinen. Vihreä väri on raikas vaihtoehto ja viidakkokuvioinen takki on kertakaikkiaan supermakea.

Yksinkertaiset linjat vain toimivat joka tilanteessa. By Malene Birgerin kauniit yksiväriset kuosihousut olivat suosikkini. Todella makeet pöksyt kesän menoihin ja värikin on houkutteleva. Kevään mekkojen erilaiset leikkaukset tuovat myös uutta ilmettä pukeutumiseen. Emman päällä oleva mekko on hyvä esimerkki tästä.


Maitokahvin, mantelin ja kinuskin sävyt yhdessä valkoisen kanssa toimivat aina. Meille suomalaisille ruskea ei aina ole se helpoin väri vaikka se olisikin usein mustaa parempi vaihtoehto. Luonnonsävyt vain sopivat meille vaaleille skandinaaveille paremmin. Itse hankin pitkästä aikaa ruskeat chinokset kevääksi. Kehuinkin niitä edellisessä postauksessa. Olenkin ollut yllättynyt värin monipuolisesta yhdisteltävyydestä. Joskus on hyvä astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja jättää mustat housut odottamaan syksyä.


Eläinkuosit mukaanlukien kaikki viidakkokuosit ovat aina olleet minulle vieraita enkä ole liiemmin niistä innostunut. Nyt kuitenkin By Malene Birger on muuttanut suhtautumistani näihin kuoseihin. Instaan  (@tuulanneli) laitoinkin jo kuvan uudesta seeprapaidastani, joka on itse täydellisyys. Nyt odottelen kevään juhlia into piukassa!


Kivaa loppuviikkoa kaikille!

 -tuulanneli


Kaikki asukokonaisuudet // Karisma Vaasa
Silmä- ja aurinkolasit // Iris Optikko

Näytöksen suunnittelu ja toteutus // Katriina Koskiniemi - Väisänen

5 kommenttia

  1. Ihania asuja vaikkakin pohdin, että itselleni värit ovat ehkä enemmän syksyä kuin kevättä/kesää :D

    VastaaPoista
  2. Vihreää! Se on lemppari värini :) Aina välillä kaupoilta on helppo löytää tuotteita vihreän sävyissä... juuri nyt taitaa olla mun hetkeni :)

    VastaaPoista
  3. Tuo vaaleanvihreä pitkä mekko on upea. Kiva helma ja raikas väri. Itselleni ottaisin tosin midimittaisena.

    VastaaPoista
  4. Jälleen kauniita asukokonaisuuksia <3 Tuollainen laukku vyötärölle olisi ihana.

    VastaaPoista
  5. Vihreää kyllä näkyy nyt paljon! Ei tosin haittaa itseä, sillä rakastan vihreää väriä :D

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig