voittajafiilis




























Nyt on voittajafiilis ja kirjoitan onnistumisen tunteesta. Meille suomalaisille tästä asiasta kirjoittaminen ei ole helppoa tai sitten haluamme olla vaatimattomia ja kätkemme onnemme. Arvaatte varmaan että minäkin ajattelin olla vaatimaton ja jättää hehkutukset pois täältä blogista. Nyt annetaan mennä! Sillon kun jotain positiivista tapahtuu siitä on otettava kaikki ilo irti. Vai mitä mieltä sinä olet? Olen tänään lunastanut itselleni golfkilpailun parhaana naisena finaalipaikan Volvo World Golf Challengen Suomen kansalliseen loppukilpailuun. Minun kesääni kuuluu muutama ns. vähän isompi yksilökisa ja tänään oli yksi niistä. 



Matka tämän päivän onnistumiseen oli tällä viikolla todella pomppuinen. Torstaina pelasin Lappajärvellä Aluetourin kisan ja siinä olin kolmanneksi viimeinen. Epäonnistuin totaalisesti kaikessa ja kaiken kukkaraksi puolet kierroksesta meni kaatosateessa. Lauantaina Porissa sain pelini kohtalaiseen kuntoon ja uhosin pelikavereilleni olevani sunnuntaina kilpailun paras nainen. Vähän minua alkoi epäilyttämään oma varmuuteni mutta mitä sitten tapahtuikaan! Jos sinä haluat jotain ja uskot omiin kykyihisi niin silloin sinulla on mahdollisuus saavuttaa tavoitteesi. Olen tottunut laittamaan itseäni likoon ja tavallaan teen sitä koko ajan myös täällä blogissani kun kirjoittelen näistä asioista julkisesti. Joskus asian ääneen sanominen nopeuttaa tavoitteiden toteutumista.






















Nyt katse kohti seuraavia haasteita. Tällä fiiliksellä porskutellaan todella pitkälle ja treeni-intoa löytyy paljon. Minusta tänä päivänä on upeaa, että sinä voit harrastaa kilpailemista vielä aikuisemmallakin iällä ja näin koetella niitä omia rajojasi. Koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan! Itse olen löytänyt säännöllisen ja tavoitteellisen treenamisen vasta viitisen vuotta sitten. Ekat golfkilpailut olivat yhtä tuskaa mutta jokin niissä kiehtoi ja rohkeasti osallistuin vaikka olinkin useasti viimeisten joukossa. Siksi tämän päiväinen onnistuminen tuntuu niin fantastiselta. Näillä kivoilla jutuilla menee muutama pettymyskin ohi vain olkapäitä kohauttamalla. Ja hei, en kilpaile koko ajan otsa rypyssä vaan rakastan sydämeni pohjasta myös rentoa holidaygolfia oman murun kanssa;) 

Iloista tulevaa viikkoa kaikille ja nautitaan kaikista arjen pienistä kivoista jutuista!

                        -tuulanneli




33 kommenttia

  1. Yes aivan mahtavaa ja juuri myös tuo peräänantamattomuus. Golf on jännä laji ymmärtääkseni, siinä pitää olla kaikki kohdallaan ja varmaan monesti juuri oman pään sisällä, jotta sujuu.Tärkein niistä on usko itseensä. <3 Hyvä sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 olet ihan asian ytimessä // golfissa se isoin asia tapahtuu aina oman pään sisällä ja silloin kun olet rento sinulla on mahdollisuus menestyä. Tottakai tekniikka pitää olla hallussa mutta ethän sinä tee sillä mitään jos olet ihan hermot riekaleina.

      Tämän harrastuksen myötä olne oppinut paljon ja olen vasta monen jutun kanssa puolessa välissä ;)

      Huomenna taas suuntaan viheriöille hymy huulilla ja nautin onnitteluista! Tästä pitää ottaa
      kaikki ilo irti. En ole koskaan saanut niin paljoa onnitteluita kuin tänään palkintojen jaon jälkeen vaikka olen aikaisemminkin voittanut kisoja. Kiva olla prinsessa muutama päivä!

      Kivaa viikkoa sinulle ihanuus!

      Poista
  2. Hienoa, ihan mahtavaa. Kyllä onnistumisista kannattaakin innostua, hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) täytyy myöntää, että tämän jutun jakaminen oli kruunaus tälle päivälle ja sain jakaa sen teidän ihanuuksien kanssa :)

      Poista
  3. Justiin eilen Golflehteä lukiessa pisti silmään tuo Volvo-kisan aikataulu ja eilinen osakilpailu näytti olevan siellä teillä ja ajattelinkin heti, että mahtaakohan Tuulanneli osallistua :). Ja mahtoihan se :D.

    Ihan hirveän paljon Onnea <3<3<3. Tiedän niin sen tunteen, kun sitä vaan jotenkin leijuu, eikä meinaa ollenkaan laskeutua maan pinnalle :). Sen verran harvoin niitä täydellisiä onnistumisia kuitenkin (ainakaan mun) kohdalle sattuu, että silloin kun on SE päivä, niin flowsta pitää ja kannattaakin nauttia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Annukka :) Kierrokseni ei ollut ihan täydellinen mutta pelasin oman tasoitukseni mukaisesti pysyen bufferissa. Me pelattiin leikatuin tasotuksin ja toisilla oli vielä huonompi päivä kuin minulla!

      Kyllä tänäänkin olen vielä vähän leijunut ja hymy oli herkässä illalla kun oltiin kentällä.
      Tästä saa taas energiaa ja potkua peleihin !!!!!!

      Poista
  4. Hienoa Tuula!! Tarjoan sulle lounaan tänään voiton kunniaksi:) mäkin sain itseni golf kentälle perjantaina ja uusi kipinä iski! Nähdään päivällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios kivasta lounasseurasta tänään :) ja todella mukavaa kun olet löytänyt kipinän uudelleen !!! Golfkärpänen vie helposti mukanaan ja varsinkin jos tykkää ulkoilla raittiissa ilmassa :)

      Poista
  5. Mahtavaa Tuula! Onnea kovasti, vaikken golfista tiedäkään, muuta kuin, että helppoa se ei ole:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Minna :) kyllä sitä isoa juttua on monta kertaa metsästetty ;)

      Poista
  6. Tottakai täytyy hehkuttaa, oikein olan takaa!!! Se on vastaanottajan ongelma, jos ei omaa eläytymiskykyä toisen onnelle ja onnistumiselle.

    Onnea hurjan paljon <3, mahtava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Reetta todella kivasta ja asian ytimeen osuvasta kommentista :) vaikka golfiin kuuluu toisen kannustaminen niin joillekin toisen onnistumisen on vaikea juttu! Tämähän pätee myös niin moneen muuhunkin juttuun meidän jokapäiväisessä arjessa.

      Olen kyllä ottanut kaiken irti tästä onnistumisesta ja aion vastaisuudessakin hehkuttaa onnistumisia!!!!!

      Poista
  7. Lämpimät onnittelut Tuulanneli <3 Voi jes, tulee itsellekin ihan voittajafiilis :)

    Golfista en ymmärrä mitää - sorry! - mutta kilpatanssia kymmenen vuotta harrastaneena tiedän miten paljon työtä onnistumisen takana on. Yksikään menestyminen ei tule tuurilla. Se tulee pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työnteolla. Paljon harjoittelua, miljoonia toistoja.
    Tiedän miltä tuntuu kun tulee kilpailufloppeja. Tiedän sen ilotunteen kun onnistuu. Tiedän hien ja kyynelten määrän harjoituksissa.

    Niin että Tuulanneli, onnitteluni tulee todella sydämestä <3

    Upeaa tosiaan, että on lajeja joiden parissa voi aikuisellakin iällä harjoitella ja kilpailla määrätietoisesti. Voi jes sillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pirjo ihanasta ja mieltä lämmittävästä kommentista :) Sinä ymmärrät todellakin minun tunteeni koska tämän onnistumisen takana on kymmeniä ja taas kymmeniä pettymyksiä. Mutta jokainen vastoinkäyminen kehittää sinua taistelijana ja antaa lisää itseluottamusta sekä kokemusta.

      Tänä päivänä on todellakin upeaa, että me aikuiset voidaan halutessa kilpailla eri lajeissa ja niin ettei se ole vain huippuyksilöiden etuoikeus. Sitä on kiva kokeilla omia rajojaaan ja näin kehittää itseään parempiin suorituksiin. Itse olen oppinut golfin myötä pitkäjänteisyyttä, hermojen hallintaan ja löytänyt monta upeaa ystävää lajin parista.

      Nautitaan jatkossakin upeista harrastuksistamme, minä golfista ja sinä kilpatanssista .

      Hyvä me aktiiviset aikuiset naiset <3

      Poista
  8. Huippua, onnittelut ! Mun golf mailat ovat levänneet nyt kolme kesää autotallissa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos :) Toivotaan, että sinäkin taas löydät joskus aikaa ulkoiluttaa golfmailoja ;)

      Poista
  9. Onnea saavutuksestasi! Sitä onnistuu, jos vain haluaa <3
    Ihanaa päivänjatkoa, kurkkaahan minun uuteen blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Scarlet ja kaunis kiitos :)

      Kävin kurkkaamassa blogiin ja todella hauska tutustua naapurikaupungin blogeihin.
      Sinulla on todella upeat kuvat !!! Kävin klikkaamassa itseni sinun facebook sivun tykkääjien joukkoon :)

      Poista
  10. Wau,onneksi olkoon!! Mahtavaa,

    Itseä on jo useamman vuoden kutitelut lähteä golffaamaan mutta en ole sitten kuitenkaan lähtenyt vaikka olisi tosi kiva joskus päästä kokeilemaan mitä se pelaaminen tuntuu ja nähdä lentääkö kaikki pallot bunkkeriin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Marina ja kiitos :)

      Otappa rohkeasti vain mailat käteen ja lähde kokeilemaan! Harrastus on upea ja sen parissa tapaa kivoja ihmisiä!

      Poista
  11. Hirvittävästi onnea vielä näin jälkikäteen! Mahtava saavutus!

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig