kohti parempaa elämää






Olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt muuttaa elämäntapoja takaisin paremmille poluille. Onnistuen ja epäonnistuen. Aina on tullut jotain juttuja eteen ja sitten on taas projekti unohtunut. Nyt olen ollut muutaman viikon taas muutosprojektin lumoissa. Kiitos tästä kuuluu blogikamulleni Annukkalle. Hän aloitti kuukausi sitten Ph-dietiin ja on onnistunut sen kanssa loistavasti. Tässä kohtaan voin tunnustaa julkisesti, että tilasin samaisen Ph-dietiin jo joulukuussa mutta en toteuttanut ohjelmaa. Nyt olen ottanut ohjelman uudelleen esille ja ohjelman Ph-smoothie on yksi lemppareistani. Ainakin golfkentällä se on herättänyt huomiota kun minulla on ollut vihreää mössöä eväänä lasipullossa. 









































Näissä elämäntaparemonteissa kaikkein vaikeinta on juuri se aloittaminen. Olen itse aika voimakkaasti on/off ihminen ja se aiheuttaa joskus paljon päänvaivaa. Joko minä teen asioita 100 lasissa tai sitten olen vain sohvaperuna. Nyt minulla on taas hyvä moodi ja uskon sen pysyvän seuraavien kuukausien ajan. Miksi asiat onnistuvat nyt? Tärkein juttu on golfkauden alkaminen ja sen myötä  elämänrytmi alkaa kulkea liikunnan ehdoilla. Tarkoitus olisi jatkossa kertoa näitä elämäntaparemonttijuttuja näin maantaisin. Samalla saisin aina päivitettyä viikonlopun pelikuulumiset tänne blogin puolelle. 






No mitä olen tehnyt ja mitä tuloksia olen saanut tässä parin viikon aikana? Olen muuttanut ruokavaliotani ja pienentänyt annoksia. Blenderiä olen käyttänyt ahkerasti ja minulla on itse tehnyt smoothiet ja kasviswokki mukana eväänä. Tein golfkauden alkaessa päätöksen, että pähkinöitä ja suklaata en syö enää pelin aikana. Kävin ostamassa Clas Ohlssonilta pikkulasipulloja ja nyt teen evääni näihin pulloihin. Olen käynyt salilla säännöllisesti aamuisin ja juuri nämä aamutreenit sopivat minulle parhaiten. Aamuisin salilla on aivan mielettömän rauhallinen fiilis. Painoa on pudonnut maltilliset pari kiloa. Harmi juttu, että unohdin mitata pari viikkoa sitten ne ympärysmitat, koska usein se suurin muutos tapahtuu senteissä. Tänään olen mitannut itseni.

Postauksen golfkuvat ovat viime alkukesältä Espoosta. Kuvissa minulla on lempparipöksyt, jotka ovat tällä hetkellä pikkasen tiukat. Eka tavoite on saada taas nämä pöksyt käyttöön!

Liikunnallista viikkoa kaikille!


                          -tuulanneli



12 kommenttia

  1. Näytät kyllä niin hyvältä golfasussa. Täällä kadehdin vyötäröäsi, sinulla ei lainkaan vatsaa. :) Annukan Ph-dieettiä seurailinkin, nyt on jännää seurata sinun.

    Elämäntaparemppa täällä jatkuu, mutta Ph-dieetistä voisi saada lisäpotkua. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 täällä blogien parissa on käynnissä niin monta remonttia etten voinut olla lähtemättä mukaan tai oikeastaan minun on pakko koska viime kesän golfvaatteet eivät mahdu päälle!

      Ainut plussapuoli päärynällä onkin juuri tuo vyötärö ja vatsanseutu. Sitten onkin se isoin ongelma eli leveät reidet ja iso peppu ;)

      Ei muutakuin tsemppä meille molemmille ;)

      Poista
  2. Onnea ja tsemppiä! Odotan erittäin mielenkiinnolla kommenttejasi, tuloksiasi ja tuntemuksiasi, vastaava dieetti kun on ollut mietinnässä täälläkin päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna :) Sen verran oion dieettiä, että olen poiminut sieltä erilaisia reseptejä. Ihan kirjaimellisesti en dieettiä noudata koska haluan treenata salilla ja pelata golfia :)

      Saattaa olla, että jonkun viikon voisin vetää // tai sitten otan käyttöön 80/20 jutun :)

      Poista
  3. Hyvä Sinä! Aloittaminen on aina hankalaa, mutta kun vauhtiin pääsee, se meneekin sitten ihan omalla painollaan ja kun on tavoite (lempparihousut) on helpompaa kulkea määränpäähän!
    Tsemppiä <3
    P.S Ihanat kuvat sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) juuri se aloittaminen onkin vaikeaa ja nyt vasta kirjoitin tämän postauksen kun olen päässyt moodiin / vauhtiin! ja tänään proovasin vihreitä pöksyjä ja todella piukat olivat // ei voi vielä laittaa jalkaan!

      Poista
  4. Sama dietti on ollut mietinnässä täälläkin, minua vaan kovasti askarruttaa, millaisia reseptejä tuohon diettiin kuuluu kun mitään vinkkiä tai esimerkkiä ei oikein mistään ole löytynyt... Pitäisiköhän sitten kuitenkin aloittaa, eilen alkoi uusi... Hyvältä näytät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet kiinnostunut niin kannattaa ostaa ohjelma :) Ohjelman voi tulostaa itselle ja sitten sinulla on paljon hyviä reseptejä sekä ohjelma, jonka voi tarvittaessa aina aloittaa!

      Poista
  5. Ihan loistavaa Tuulanneli <3<3<3. Peukutan niin sun hyvän olon puolesta. Ja sehän sieltä väkisin noilla muutoksilla tulee.

    Eipä ole oikein munkaan vihersmoothiet saaneet kanssapelureilta kannatusta, kun olen heille birdiepullon tilalta tarjonnut :D. Ja vähän sääliä tuntui herättävän sekin, kun mulla oli eväänä sen päivän välipalaksi määritellyt 5 saksanpähkinää. Ennen kun ne pähkinäpussit oli sellasia puolen kilon versioita... Ostin lisäksi hamppuproteiinia, jota olen nyt sekoittanut noihin golfkierrosten eväs-smoothieihin. Pysyy energia vielä paremmin. Vaikka välillä naurattaa itseäkin, kun tuntuu koostuvan pitkälti ruohoista nää eväät nykyään... Hamppua en aatellut sentään viljelemään ruveta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kannustuksesta Annukka :) hyvä vinkki tuo hamppuproteiini, täytyypä kokeilla!

      Kyllä nup minun pullot ovat herättäneet kiinnostusta kentällä mutta ne pähkinät ovat nyt toivottavasti historiaa! Todellakin minullakin on ollut sellaisia puole kilon pusseja // huh huh sitä kalorimäärää! Sitä kuvittelee, että kun on kierroksella voi syödä vaikka mitä! Eihän se golf nyt niin paljoa kaloreita kuluta. Onneksi minulla ei ole koskaan ollut sitä olut/siideri himoa golfin jälkeen.

      Hyvä me ja kiitos vielä inspiraatiosta Annukka :) Tästä on hyvä jatkaa!

      Poista
  6. Hyvä hyvä, hienoa! Minäkin innostuin Annukan kokemuksesta niin paljon, että päätin osallistua pH-diettiin... Mutten ihan vielä. Sen verran on töissä happeningia että saan "stressislaagin" jos nyt aloitan tämän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kannukstuksesta annu :) tuossa kommentoinkin edellä, että ihan kirjaimellisesti en noudata ph-dieettiä koska on niin kaiken näköistä happeningia mutta niitä ruokajuttuja toteutan sieltä. Jossain vaiheessa varmasti vedän muutaman viikon täysin dietiin ohjeiden mukaan mutta nyt muutama iso golfkisa tulossa, että pitää olla energiatasot korkealla! Ruoka-annokset ovat pienentyneet ja smoothiet kuuluvat olennaisesti päivään!

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig