viisi isoa ja pientä kysymystä































Heippa kaikille ja tänäänkin ollaan blogihaasteen kimpussa. Sain viikko sitten Uraäidin ruuhkavuodet - blogista hauskan haasteen. Oletko vieraillut tässä kivassa blogissa, josta löytyy noin nelikymppisen businessäidin pohdintoja elämänvaiheesta, jossa on paljon tekemistä mutta liian vähän aikaa. Hänellä on myös meneillään todella mielenkiintoinen 333-projekti, jossa valitaan 33 vaatekappaletta kullekin 3 kuukauden ajalle. Näissä projekteissa ihailen aina ihmisten lujaa tahtoa. Itseltäni tämän tyyppinen projekti jäisi kyllä puolitiehen.

1. Lempivaatteesi ja miksi?
Apua onpa tämä vaikea kysymys! Olen tuuliviiripukeutuja ja minulla on melkein eri suosikit joka viikko. Yksi viikko ollaan mustavalkoisessa, seuraava viikko menee farkuissa ja kolmas viikko nuden lumoissa. Nyt alkukevään yksi suosikeista on ollut Part Twon mustavalkoinen neule, joka on osoittautunut todelliseksi monikäyttövaatteeksi. Näissä kuvissa nahkahousujen kanssa ja viikolla tein postauksen, jossa neule oli mekon kanssa. Neule muuttaa kivasti muotoaan eri alaosien kanssa. Täydellinen vaate!





























2. Mikä on isoin apu arjessasi?
Tätä kysymystä jouduin oikein miettimään ja se ei oikein auennut minulle. Ehkä tässä vaikuttaa minun elämäntilanteeni, koska tällä hetkellä elämme murun kanssa aika seesteistä arkielämää. Molemmat perheen juniorit ovat jo opiskelemassa ja pahimmat ruuhkavuodet ovat jo takanapäin. 

3. Tavoitteesi tai haaveesi vuodelle 2015?
Omat tärkeimmät tavoitteet liittyvät tälle vuodelle omaa hyvinvointiin ja elämän laadun parantamiseen. Tämän projektin olen itse asiassa aloittanut jo vuosi sitten ja voin todeta, että syksyn ja talven aikana olen ollut todella terve. Ei mitään stressiflunssia ja unen laatukin on parantunut huimasti. Liikuntahaasteeni liittyvät ihan harrastuksen puolelle, koska golfkausi on alkamassa ja olen mukana meidän naisten kilparyhmävalmennuksessa. Eikö kuulostakin hienolta, että näin aikuisellakin iällä voi vielä olla mukana kehittämässä itseään parempiin suorituksiin.

4. Bravuurisi keittiössä?
Olen joskus paljastanut täällä blogissa sen, että en ole mikään kotihengetär. Meidän perheessä kokataan lähinnä vain viikonloppuisin. Rakastan kanaruokia ja ne taitavat olla minun bravuureja. Tämä pääsiäinenkin on mennyt erilaisten kanaruokien kanssa. 




























5. Parhaat luonteenpiirteesi?
Nämä ovat sitten aina vaikeita. Sosiaalisuus on se, mikä tulee ekaksi mieleen. Olen koko ikäni ollut aina kaikessa mukana on sitten kyse työjutuista tai harrastuksesta. Olen pyörinyt monenlaisissa luottamustehtävissä ja yhdistyksien hallituksissa. Aina sanon, että nyt tämä oli viimeinen pesti kun olen erovuorossa ja sitten taas löydän itseni jostain. Tähän samaan piirteeseen kuuluu se hyväsydämisyys eli en osaa sanoa "ei". Valitettavasti elämän polulla on tullut vastaan ihmisiä, jotka ovat käyttäneet hyväksi tätä luonteenpiirrettä. Olen myös tunnollinen puurtaja ja lojaali asioille, joihin itse uskon. 

Kiitos uraäidille kivasta haasteesta. Nyt ajatelin heittää haasteen eteenpäin seuraaville kivoille blogikamuille; Reetalle, Sadulle, Belladonnallemaijulle, ja Tuitiinalle. Toivottavasti ehditte vastailemaan, koska näitä on niin kiva lukea. Kysymykset ovat (osa uusia ja osa samoja kuin minulla olleet).

1. Lempivaatteesi/ asukokonaisuutesi nyt ?
2. Missä maissa tai kaupungeissa haluaisit käydä vuonna 2015?
3. Mieluisin kevätpuuhasi näin kevään kynnyksellä?
4. Millaista on lempimusiikkisi ja kuka artisti saa sinun pöksyt pyörimään?
5. Parhaat luonteenpiirteesi?


Kivaa illanjatkoa kaikille!

                         -tuulanneli





12 kommenttia

  1. Kiitos kunniasta, kiva haaste vastaanotettu ja yritän saada pääsiäispyhien aikana vastauksia kokoon. Kiva lukea näitä sinun "paljastuksia". hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Belladonna, jos nappaat haasteen tästä!

      Iloista pääsiäisen jatkoa sinulle myös <3

      Poista
  2. Kivoja kysymyksiä ja vastauksia! Näitä haasteita on hauska lukea!
    Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3 nämä haasteet ovat aina kivoja ja tuovat vähän väriä blogiin.
      Samalla tulee pohdittua vähän erilaisia asioita bloggissaan :)

      Rauhallista ja rentouttavaa Pääsiäisen jatkoa sinulle <3

      Poista
  3. Kiitos haasteesta. Näistä voi oppia aina tuntemaan bloggaajaa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä ihana maiju <3

      näistä aina oppii jotain uutta :)

      Iloista pääsiäisen jatkoa sinulle <3

      Poista
  4. Kiva kun otit haasteen vastaan ja kiitos kauniista sanoistasi! <3 Kiinnostavia vastauksia - en esim. jotenkin tajunnutkaan, että teidän elämäntilanne on jo noin seesteinen: lapset omillaan ja kokatakin tarvitsee vain viikonloppuisin! No, perässä tullaan jossain vaiheessa ;) Mukavaa pääsiäisen jatkoa! P.S Ja pakko vielä sanoa, että aivan ihana tuo neuletakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kivasta haasteestasi <3 voi sanoa, että elämä on nyt seesteisempää mutta lapset ovat lapsia ja ne murheet & huolet heistä eivät katoa minnekään :) kyllä joskus kaipaan niitä ns. ruuhkavuosia mutta hyvä näin :)

      Huomenna minullakin on ruokapöydässä monta ruokailijaa ja mukana on myös uusi perheenjäsen :) eli tässä vaiheessa mennään!

      Kivaa Pääsiäistä sinulle ja perheellesi :)

      Poista
  5. Kiitos tästä ihanasta haasteesta, jonka otan ilolla vastaan <3

    Kivat vaatteet, i love.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu Reetta <3 // arvasin, että sinuun voi luottaa ihana kamu ;)

      Iloista pääsiäisen jatkoa <3

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig