#2 black and white






Tänään joulukalenterissa ja tuulannelin elämän aakkosissa vuorossa kirjain B. Tähän kirjaimeen liittyy minulle kaksi todella tärkeää asiaa; bloggaaminen and always the new color Black. Bloggaamisesta olen viime aikoina vouhottanut todella paljon. Tällä kertaa en kirjoita omista empatioistani bloggaamiseen vaan siitä tärkeimmästä asiasta, mitä se on tuonut minun elämääni; blogisiskon.

Oletko jo tutustunut aivan loistavaan Löytö - blogiin klik (täällä). Tämä blogisiskoni Johannan  kirjoittama sisustusblogi on aivan loistava. Elämänmakuinen, aito ja aina jotain uutta, kivoja yllätyksiä sisältävä blogi. Kannattaa tutustua! Olen ikionnellinen kun tutustuin Johannaa blogitaipaleeni alkumetreillä. Hänen neuvonsa valokuvaamisesta ja bloggaamisesta ovat olleet minulle todella tärkeitä. Joskus olemme keskustelleet asioista tiukkaankin sävyyn ja aina en ole ymmärtänyt hänen mielipiteitään. Asiat riitelevät eivät ystävät. Johanna on opettanut minulle kärsivällisyyttä. Olen luonteeltani sellainen, että kaikki pitäisi onnistua heti ja nyt. Blogin kirjoittaminen ja ulkoasun kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä. Tässä kohtaan Johanna on onnistunut samaan jonkinnäköistä järkeä päähäni. Hitaasti kypsyttäen hyvää tulee.  Kiitos ihana kamu tästä matkasta tähän asti ja innolla odotan kaikkia meidän projekteja tulevaisuudessa. 




Black is the new black. Ihan muutama sana tästä kamalasta mutta niin ihanasta väristä, joka ei sitten sovi alkuunkaan kasvoilleni mutta siltikin sitä käytän. Muutama vuosi sitten yritin tosissani vaihtaa siniseen väriin myös talvella. Puoli vuotta käytin ahkerasti sinistä väriä ja ostin jopa talvitoppikseni sinisenä mutta sitten tapahtui retkahdus ja sillä tiellä ollaan. Kesällä käytän sinistä mutta näin talvella tuo hemmitin musta vaan vetoaa minuun. Myönnetäköön, että nuo musta tekonahkahousut olisivat aika pliisut jossain muussa värissä. Kyllähän musta väri antaa ryhtiä pukeutumiseen ja itselläni ainakin se tuo varmuutta esiintymistilanteissä, neuvotteluissa ja kaikissa tärkeissä jutuissa. Rakastetaan tätä väriä mutta muistetaan yhdistää sen kanssa aina jokin raikas väri. 











"Black is modest and arrogant at the same time. Black is lazy and easy - but mysterious.  But above all black says this: 'I dont't  bother you - don't bother me."
                                                                YOHJI YAMAMOTO


Kivaa tiistai - illan jatkoa kaikille!


                                    -tuulanneli


cape//Noolan, white knitwear//Lindex, faux leather//Lindex



8 kommenttia

  1. Kävin kurkkaamassa blogisiskosi blogia ja teidän molempien blogeja yhdistyää tyylikkyys, eleettömyys ja tietynlainen minimaalisuus ja se on upeaa kun siihen pystyy. Ja kaikenlaisia blogeja tarvitaan, tämä on hihii selitys omalle sillisalaattiblogille. On kyllä totta, jos nyt aloittaisin alusta ja olisi jo tämä kaikki tieto, blogi olisi ulkoasultaan erilainen.

    Saan aina höyryämiskohtauksia ja ehkä jonain päivänä laitan blogin ulkoasun uuteen uskoon, nyt ei paukut siihen riitä.

    Mutta bloggaaminen on todella kivaa, mahtavaa että me aikuiset naiset täällä höyrytään <3

    Iloista tiistai-iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihana tiia <3 - Ensiksi älä missään tapuksessa muuta blogisi ulkonäköä. Se on niin ihanan aito ja juuri sinun näköisesi. Raikas tuulahdus! Ei meidän kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Erilaisuus on elämän rikkaus <3

      Tämä on blogaaminen on todella kivaa ja upeaa kun meitä aikuisiakin bloggareita löytyy yhä enemmän!!!

      Kivaa viikkoa sinulle ilopilleri :)

      Poista
    2. Kiitos kaunis Tuulaanneli, olet ihana, tiedätkös sitä. <3 Iloa päivään. :)

      Poista
  2. Täytyykin käydä tutustumassa blogisiskoosi! Nämä kirjainjutut on kivoja, pitäisi itsekun tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa tutustua Johanan blogiin. Tällä kirjainjutulla sain itselleni selvän rungon nyt muutamaksi viikoksi. On vähän kiireinen muuten tämä Joulukuu.

      ei muuta kuin miettimään elämän aakkosia - itse tykkään lukea postauksia niistä :)

      Poista
  3. Kaunis asu. Mullakin on tällä viikolla ylläri pylläri Musta viikko meneillään.

    VastaaPoista
  4. Tekonahkahousut säväyttää aina;))
    -pete

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig