Parasta juuri nyt!





Parasta juuri nyt - on ehdottomasti tämä loppukesän lämpö. Me saatiin ihana kesä takaisin. Tästä nautin nyt sata lasissa. Ulkoilen ja kerään auringonsäteitä talteen talvea varten!

Parasta juuri nyt - laitoin valkoiset housut tänään töihin! Mikä onkaan paras kesän merkki kuin vaaleat kesähousut. Tämä on niin uskomatonta, että elokuun viimeisellä viikolla puetaan vielä kesävaatteita. Aikaisemmin en olisi voinut edes kuvitella laittavani tässä vaiheessa kesää ylleni.


Parasta juuri nyt - tällä viikolla tulee täyteen neljä kuukautta uutta elämääni ilman sokeria ja valkoisia jauhoja. Olen saanut paljon kyselyjä liittyen ketogeeniseen ruokavalioon. Erityisesti moni on kiinnostunut kuinka se on vaikuttanut ihooni ja yleensä mielialaani sekä energiatasoihini. 

Minulle tämä ruokavalio on ollut ehdottamasti parasta, mitä minulle on tapahtunut aikoihin. Ruokavalion myötä olen oppinut arvostamaan hyvää prosessoimatonta ruokaa. Mietin tarkasti mitä raaka-aineita käytän. Onnistumisen yksi perusedellytys on ollut se, että olen opetellut tekemään ruokavalion ruuat itse alusta lähtien. Ketogeenisen ruokavalion noudattaminen ei välttämättä ole helppoa meidän nykyisessä pikaruokakulttuurissa. Tässä matkalla olen oppinut sen, mikä on aiheuttanut minulle sen pahanolon ja painonnousun. Sillä mitä sinä syöt, on todella merkitystä! Palaan aiheen äärellä tarkemmin tulevien viikkojen aikana.



Lopuksi haluan vielä jakaa teille tämän runon, johon törmäsin muutama viikko sitten. Parasta juuri nyt - on juuri tämä hetki!

"Älä suotta etsi neliapilaa kirjasi väliin.
Se kuivuu ja murenee
eikä se onni siitä tule.

Huomaa ne kolmilehtiset,
jotka täynnä voimaa
kurottelevat kanssasi aurinkoon.

Älä etsi neulaa heinäsuovasta
Osta mieluummin ne heinät,
kun löydät riittävän hyvälaatuista lehtevää
Osta ne mitkä kesälle tuoksuu.

Älä jahtaa harvinaista perhosta,
haaveile mahdottomasta.
Seuraa yhtä niistä ,jotka ympärilläsi parveilevat
Katso miten kauniita kukkia se löytää.

Älä luule ystävyydeksi yhteydenpitoa yksipuoleista.
Iloitse niistä,
joiden mielestä olet parasta seuraa.
Ja hymyile tuntemattomille,
jotka näkevät sinut
sillä elämä on yllätyksellisin seikkailu
vain niille jotka antavat sen olla."
Johanna Niskanen



14 kommenttia

  1. Tämä viikko on kyllä sään puolesta ollut mieletön! Töissä on harmiteltu, kun loma ei sattunut tänne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meitä on todella hemmoteltu säiden suhteen. Tästä pitää nyt nauttia!

      Poista
  2. Ihanaa, että lämpö vielä palasi! 😎 Nautin, niin lämmöstä. Kotiuduin eilen kolmen päivän Tallinnan reissusta, jossa oli myös ihanan lämmintä. 🤗 Olen tässä yrittänyt pudottaa painoa ja miettinyt, että mikäköhän. Olisi ratkaisu. Olen lukenut tuista ketogeenisestä ruokavaliosta, mutta en ole jaksanut siihen toistaiseksi perehtyä. Pitää miettiä, olisikohan se avain painonhallintaan tai ainakin pudotukseen! 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on todellakin upeat säät.

      Minulle ketogeeninen ruokavalio on sopinut loistavasti. Olen pudottanut painoani sen avulla 12 kg. Nyt olen viimeisen kuukauden tasapainotellut ja paino on pudonnut vain muutaman kilon.

      Opettelen nyt uutta ruokavaliota ja elämäntapaa. Tulen kirjoittelemaan lisää aiheesta.

      Poista
  3. Ihanan kesäinen sää on todella ollut. Mahtavaa kun töihinkin on saanut lähteä t-paita päällä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)

      Nyt on saanut ottaa vielä kerran kesävaatteet esille! nautitaan tästä.

      Mukavaa viikonloppua sinulle :)

      Poista
  4. Kaunis asuvalinta.Ketogeeninen ruokavalio kiinnostaa myös itseäni.En siihen ole vielä alkanut, mutta voisi olla hyväksi.Tykkään myös valmistaa itse ruokia, koska kasvattelen omassa puutarhassa kesäisin kaikenlaista.Tietää mitä silloin suuhunsa myös laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku :)

      Ketoruokavalio on sopinut minulle todella hyvin! Laittamalla itse ruuat, tietää todella mitä syö. Sillä on todellakin suuri merkitys mitä syö ja kaikki tämä vaikuttaa meidän kokonaishyvinvointiin!

      Poista
  5. Ihana kesäsää todellakin, eilen illalla oli niin lämmin ettei meinannut kävelyltä kotiin lähteä. Elokuu on kyllä paras kuukausi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Satu;

      tänä vuonna elokuu on ollut ehdottomasti paras kuukausi!

      Poista
  6. Ilma on ollut ihana! Hoitolasten kanssa ulkoiltiin paljon ja tehtiin useampi metsäretki. Tuo runo! <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :)

      tuo runo kertoo paljon ja se kannattaa lukea moneen kertaan! aina siitä löytää uusia ulottuvuuksia!

      mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Tämän viikon päivät ovat olleet aivan ihanan kesäisiä! Olin työmatkalla Helsingissä pari päivää. Kaverin kanssa istuimme Kaivopuistossa illan. Kuin mitä parhain kesäilta! Ihanaa viikonloppua Tuula! -Katta /Arki(paska)ruokaa www.arkipaskaruokaa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Katta :)

      Kuulostaa todella mukavalta! Nyt on todella kiva istua vain ulkona ja nauttia.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig