viikon kuulumiset ja eläköön perusarki!






Mikä oli viikon paras juttu?

Tämän viikon paras juttu oli ehkä juuri se, että viikko oli ihan perusnormi viikko ilman mitään highlighteja. Me usein odotamme viikonloppua, lomaa, jotain tapahtumaa tai kesää alkavaksi. Suurin osa asioista tapahtuu ihan normiarjessa. Minä ainakin tarvitsen näitä perustylsiä viikkoja palautumiseen. Näin tästä elämästä pystyy paremmin nauttimaan ja olemaan läsnä.

Arvosana kuluneelle viikolle?

Kulunut viikko ansaitsee arvosanan kiitettävä. Viime viikonlopulla kokkailin pitkästä aikaa myös tänne blogin puolelle. Selvitin ketodieettivaiheen ja tein pari golfkierrostakin viikon aikana. Työpäivätkin sujuivat siivellä ilman suurempia sähellyksiä. Kesä on vaan niin superkivaa aikaa. Itse tykkään kesästä ihan vaikka näin kuin se nyt on. Tottakai voisi olla hitusen lämpösempää.



Mitä sinulla on päälläsi postauksen kuvissa?

Postauksen asukuvat on otettu jo kolme viikkoa sitten ristiäisissä Tampereella. Ajattelin, että kuvat on nyt pakko laittaa tänne blogiin jos vaikka helteet alkaisivat kohta. Yhdistin asuuni Busnelin klassikkoneuletakin, joka on ollut pari vuotta jäähyllä. Nyt neuletakki sopii hyvin leveälahkeisten valkoisten housujen kanssa. Omistan kaksi Busnelin neuletakkia. Sininen kipparitakki minulla on ollut tänä kesänä todella ahkerassa käytössä töissä. Nämä neuletakit ovat todellisia klassikoita ja niiden laatu on ihan uskomaton tässä kertakäyttömuodin maailmassa.  

Mitä ostit viimeksi kaupasta?

Tänään olen sisustanut terassia. Kävin ostamassa istuintyynyt meidän itsetekemälle puusohvalle. Viime syksynä laitoimme vanhat rottingiset kesäkalusteet kaatopaikalla. Muru teki itse ison puisen kulmasohvan terassille ja nyt vihdoinkin ehdin ostamaan ison kasan tyynyjä sohvalle. Onneksi on kesäalet!

Mitä olet tehnyt tänään?

Edellisessä kohdassa vastasin jo osaksi tähän kysymykseen. Töiden jälkeen suuntasin sisustuskauppoihin etsimään tekstiilejä terassille. En ole mikään intohimoinen sisustaja vaan shoppailen sisustustekstiilejä tarpeeseen. Tällä kertaa onnistuin löytämään aika lähelle sitä, mitä halusin. Ostin muuten vähän useamman tyynyn, kun halvalla sain.   

Mitä olet syönyt tänään?

Tänään minulla oli lohisalaattipäivä tuoreilla kasviksilla. Kotimaiset kasvikset ovat juuri nyt parhaimmillaan ja todella maukkaita. Tässä kohtaan haluan kiittää kaikki kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen, jossa kerroin ensimmäisen kerran parin kuukauden taipaleestani ketogeenisen ruokavalion kanssa. Olen tarkoituksella pitänyt matalaa profiilia asian suhteen, koska tämä ruokavalio jakaa tunteita moneen leiriin. Olemme jokainen oma yksilö ja kaikki ei sovi kaikille.

Itse olen saanut lisäenergiaa tämän ruokavalion avulla ja selättänyt sen jäätävän väsymyksen. Tottakai minulla on mahtunut huonoja päiviäkin tähän dieettiin. Onneksi ne ovat yhden käden sormin laskettavissa. Vaakakuppi on plussan puolella selvästi.                                                                                                                               

Mitä on "to do" -listallasi?

Tänään vielä siivoan terassin ja sitten pakkaan meidän tavarat valmiiksi huomista varten. Lähdemme Tampereelle viikonlopuksi, joten minulla on tiedossa laatuaikaa pienen Ellin kanssa. Miehet jatkavat remonttia nuoren perheen uudessa tulevassa kodissa. Me naiset otetaan rennosti ja vietetään kaupunkipäivää. Luultavasti poikkeamme tottakai Ikeassa. Muutama juttu pitäisi vielä löytää meidän terassille. Minulle tulee näitä sisustusvimmoja ihan muutaman kerran vuodessa. Toisaalta nyt ei tapahdu mitään järisyttävää pukeutumisessa näin aleaikaan. Allekirjoittanut odottaa jo syksyn uusia juttuja.

Minun "to do" -listani on siis todella lyhyt tällä kertaa. Näin yritän sen myös pitää. Haluan elää hetkessä ja nauttia läheisten seurasta. Yksi helmasynneistäni on ollut ladata suuria odotuksia viikonloppuun ja yrittää saada valmiiksi tekemättömiä töitä. Moni asia tulee tehtyä rauhassa ajan kanssa. Viikonlopulla relataan ja ladataan akkuja.


Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

tuulanneli



10 kommenttia

  1. Tunnistin tästä postauksesta kyllä itseänikin :) Perus hyvä arki on kyllä vaan niiin parasta ja arvokasta!<3 Lohisalaatti kuulostaa ihanalta, ja tuoreet vihannekset, marjat ja hedelmät ovat kesällä todellakin ihania!
    Mukavaa viikonloppua!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusarki on vaan niin parasta! Tottakai pitää niitä juhlapäiviäkin olla välissä. Minä tarvitsen arkea akkujen lataamiseen :)

      Mukavaa heinäkuun jatkoa sinulle myös!

      Poista
  2. Pakko kommentoida ihan alkuun, että luin ensin kännykästä otsikon pikaisesti "Viikon kuulumiset ja eläköön peruukki". Mietin hetken mielessäni "miksi ihmeessä kirjoitat peruukista?" Sitten kun jatkoin juttua huomasin, että perusarkea sitä olitkin kirjoittanut.

    Perusarkea on suurin osa meidän elämästä joten siitäkin on hyvä nauttia. Paprikat näyttävät edellisessä postauksessa maukkailta ja ajattelin ehkä kokeilla niitä.

    Onnea onnistuneesta dieetistä ja tsemppiä jatkoon.
    Mukavaa viikonloppua ja rapsuja Hansille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en voinut muutakuin nauraa!!! Nyt olen muutaman kerran lukenut samalla lailla otsikon ;)

      Kiitos kannustuksesta. Matkani jatkuu vielä.

      Mukavaa heinäkuuta ja rapsut myös Minnielle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Aivan ihanaa, että fiilikset välittyvät myös sinne ruudun toiselle puolelle!

      Poista
  4. Tosi kivalta kuulostaa! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kun osataan nauttia vielä niistä ihan tavallisista päivistä :). Tästä jäi tosi positiivinen olo itsellekin! Ja alkoi tehdä mieli lohisalaattia.

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig