tämän hetken luottolook ja kesän suunnitelmat!


Heipparallaa kaikille! Nyt olen jumiutunut totaalisesti, kuten kuvista näkyy. Jälleen kerran seepraraidalla mennään. Tämähän on minulle todella tyypillistä, jos löydän jonkun superihanan jutun niin voin vaikka nukkua se päällä. No en ole sentään nukkunut vielä tällä paitiksella, ehkäpä sitten joskus, kun se on kulutettu loppuun. 

Toinen himotuksen aihe ovat nämä vajaamittaiset valkoiset housut. Löysin ne ihan sattumalta ja olin samantien myyty näiden pöksyjen kanssa. Leveälanteiselle suora lahje on aina se parempi vaihtoehto. Päärynävartalotyypille neuvotaan välttämään kapeita puntteja mutta rakastan siltikin yli kaiken pillifarkkuja. Kokeilin paitiksen kanssa kapealahkeisia housuja mutta nyt täytyy myöntää, että ei näyttänyt hyvältä. Tuli vähän the last season -fiilis. Leveälahkeiset ovat tämän kesän juttu ainakin minulla! Vaihteeksi jotain uutta ja piristävää kesätyyliini.



Monessa blogissa olen törmännyt kesän bucket -listoihin. Mietin, että voisin kerrankin tehdä pienen listan asioista, jotka aion kesällä toteuttaa;

* kesäfestarit - tänä kesänä aion pitkästa aikaa käydä festareilla. Heinäkuun lopussa Vaasassa järjestetään Vaasa Festival -tapahtuma. Vihdoinkin pääsen katsomaan Apoalyptica livenä.

* golf - olen nyt jo kesäkuun aikana tuplannut viime vuoden kierrosmäärän. Olen löytänyt jälleen rakkaan harrastuksen ja murun kanssa olemme etsineet palloja niin metsästä kuin viheriöilta.

* hyötyliikunta - yritän lisätä hyötyliikuntaa arjessa ja kulkea edes työmatkat pyörällä. Tässä on paljon parannettavaa juuri nyt. Autolla on vaan niin helppo lähteä aamulla töihin.

* ruokavalio - juhannuksen jälkeen minulla loppuu dieettivaihe ja sen jälkeen aloitetaan totuttelu normaaliin ketogeeniseen ruokavalioon hyvien hiilareiden kanssa. Katsotaan löytyykö tästä minulle elämäntapa, jolla pystyn minimoimaan sokerin käytön. Katselin eilen videon tulevasta vaiheesta. Tällä hetkellä pystyn kyllä sitoutumaan siihen, koska muutamat överihiilarit on sallittu! Kesä näyttää miten allekirjoittaneen käy. 

* olla armollinen itselle - Aion laiskotella, jos olen sillä päällä. Vapaapäivinä aion majoittua terassin lepolasseille ja vaikka kuunnella muutaman äänikirjan. 

*kesäretki saaristoon - olemme asuneet nyt melkein viisitoista vuotta saariston äärellä. Muutaman kerran olemme käyneet tutustumassa meidän upeaan luontoon. Jospa tänä kesänä ehtisimme tekemään retken. Taitaapa meri olla liian lähellä!


Eiköhän tässä ollut ihan tarpeeksi. Meidän kesä on loppujen lopuksi niin lyhyt, ettei sitä kannata aikatauluttaa kokonaan. Usein me syyllistytään siihen, että me ladataan suuria odotuksia ja suunnitelmia lomaa varten. Onneksi kesälomani on vasta marraskuussa, joka meneekin vanhalla kaavalla auringossa. 

Lopuksi vielä kiitos ihanalle ystävälleni Hilkka-Maijalle näistä Oodissa otetuista kuvista. Otimme vain muutaman kuvan ja kaikki onnistui. Arkkitehdin visuaalinen silmä on pettämätön!



Miltä sinun kesäsi muuten näyttää, oletko jo tehnyt suunnitelmia?

-tuulanneli







16 kommenttia

  1. Suosikkivaatteita tosiaan tulee käytettyä jatkuvasti.

    Helsingissäkin on monia kivoja saaristoreittejä, voisinpa itsekin joskus hypätä jonkun saaristoveneen kyytiin, kun ystäväpiirissä ei juuri nyt ole kellään venettä. Niinhän se on, usein juuri se lähistöllä oleva onkin "niin kaukana"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jäänyt Vaasan saaristo todellakin tutustumatta. Taitaa vain olla liian lähellä. Katsotaan saadaanko retki aikaiseksi tänä vuonna. Golfkenttä vaan vie aina sen voiton!

      Poista
  2. Seeprakuori on minunkin suosikkini leopardin lisäksi.
    Suosikkivaatteisiin ei kyllästy ja niitä voisi kyllä joskus pitää itsekin
    vaikka öisin.

    Espoon ja Helsingin edustalla on paljon kivoja saaristoveneitä. Viime kesänä kävin Pentalassa - saa nähdä missä tänä vuonna :)

    Kivaa viikonloppua ja ristiäisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seeprakuosi on vienyt minut totaalisesti ja onhan se todella tyylikäs kuosi. Samoin se muuttaa aina värimaailmaa riippuen siitä minkä kanssa sen yhdistää :)

      Mukavaa kesänjatkoa myös sinulle :)

      Poista
  3. Meillä ei ole mitään erityisiä suunnitelmia kesälle, mennään päivä ja hetki kerrallaan. Katsotaan mitä kaikkea kesä tuo tullessaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on hyvä mennä fiiliksen mukaan, jos siihen on mahdollisuus. Meillä valitettavasti työt vähän haittaa suunnitelmia :)

      Poista
  4. Minun pitäisi tuommoinen lista tehdä myöskin mutten saa aikaiseksi millään. Ehkä sitten syksyllä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla tehdä, sitä voi kesän loputtua yllättyä kuinka moni asia toteutuikin :)

      Poista
  5. Ilahduttavan listan olet kirjoittanut tulevan kesän suunnitelmista ja joitakin tarttua matkaani mukaan. Me käytiin keväällä Kreikassa ja se jäi ainoaksi suunnitelmaksi. 4 päivän päästä alkaa 4 viikon loma. Viikonloppuisin on suunnitelmia mutta viikot avoinna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ajattelin kokeilla tehdä kerrankin listan kesää varten. Sitten on kiva lukea syksyllä mikä toteutui ja mikä ei.

      Kreikka kuulostaa aina hyvältä vaihtoehdolta!

      Poista
  6. Kaunis asu sulla! Ei kesää ilman valkoisia housuja! Sellaiset sujautin tänään jalkaan itsekin :)

    Oikein ihanaa ja rentoa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset housut ovat ehdottamasti kesän parhaat housut!

      Mukavaa ja rentoa juhannusta myös sinulle :)

      Poista
  7. Kaunis kokonaisuus ja valkoiset housut on niin nätit <3
    Ihana kesälista, juuri sopivan kuuloinen missä ehtii olemaan myös armollisempi.

    Hyvää Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :)

      Valkoinen housut toimivat kesällä monen asun kanssa. Rakastan valkoisia housuja näin kesällä yli kaiken!

      Tykkään tehdä erilaisia listoja mutta tämä oli ensimmäinen tälläinen bucket-lista tulevalle kesälle. Kiva nähdä kuinka asiat toteutuvat.

      Mukavaa ja rentoa juhannusta sinulle :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos hannamaria :)

      Kesällä on kiva puhata kaikkea mukavaa!

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig