seitsemän luottotuotetta, joita en helpolla vaihda


Olen kosmetiikan suhteen aika järkevä kuluttaja. Tottakai joskus tulee hullaannuttua joidenkin muoti-ilmiöiden kanssa. Onneksi herkkä ihoni jarruttelee kokeiluja. Usein joudun punnitsemaan tarkasti, mikä sopii iholleni. Bloggaamisen myötä olen saanut mahdollisuuden tutustua moniin mielenkiintoisiin brändeihin. Varsinkin ihonhoidon alueella olen löytänyt loistavia tuotteita. Kuitenkin on muutama luottotuote, jotka ovat vakiinuttaneet asemansa arjessa. Näistä en helpolla luovu. 


Jimmy Choo

Jimmy Choo on ollut suosikkini hajuveteni jo monien vuosien ajan. Tämä tuoksu toimii ihollani täydellisesti ja on tärkeä osa identiteettiäni. Moni ystäväni sanoo muistavansa minut juuri tästä hajuvedestä. Ja kuinka ihanalta se tuntuukaan kun tapaat jonkun tutun ja halaatte. Sen jälkeen sinulle kuiskataan, että sinä tuoksut hyvälle! Naisellisuutesi nousee aivan uusille lukemille ja pieni hento puna nousee poskille.


Inika Mineral Foundation

Tähän mineraalipuuteeriin olen tutustunut bloggaamisen alkumetreillä jo viisi vuotta sitten. Samalla  alkoi yhteistyöni Kika´sen Marikan kanssa. Inika Mineral Cosmetics on australiainen 100% luonnollinen, vegaani ja orgaaninen mineraalimeikkisarja. Heidän tuotesarjasta olen löytänyt monta hyvää toimivaa meikkituotetta. Mineral Foundation on kuitenkin ehdottamasti se ykkönen. Mineraalipuuteri joka toimii sekä meikkipohjana että viimeistelypuuterina.


Guerlain Cils d'Enfer Maxi Lash

Tämän ripsarin löysin ihan vahingossa. Herkistymisen jälkeen olin käyttänyt usean vuoden ajan luonnonkosmetiikkasarjojen ripsareita. Olin pettynyt niiden laatuun, kestävyyteen sekä ennenkaikkea pitoon. Monesta jumpasta lähdin häpeillen pois mustien pandasilmien kanssa. Sain erään pr-tilaisuuden goodiebagissa Guerlainin pieniä näytemeikkejä. Eräänä aamuna halusin kokeilla, miltä tuntuisi jälleen käyttää selektiivisen kosmetiikan ripsaria. Silmiäni ei kirvellyt yhtään päivän aikana ja näin meidän yhteinen taival alkoi pari vuotta sitten. Kokeilun jälkeen uskalsin ostaa normikokoisen Guerlainin ripsarin.

Lavera Soft Eyeliner

Eyelinerin ostin eka kerran kanssa ihan kokeilumielessä. Laveran tuotteilla on hyvä hinta/laatusuhde, joten ajattelin etten putoa korkealta, jos tuote ei toimi. Olin jo pitemmän aikaa etsinyt eyelineriä, joka ei ärsyttäisi silmiäni peräkkäisinä päivinä käytettynä. Laveran kynää voin käyttää huoletta ja minun ei tarvitse pitää välttämättä meikittömiä päiviä rauhoittaakseni silmiä. Loistotuote herkille silmille!


Sante Eye Make-up Remover

Paras löytöni herkille silmille viime vuonna. En aluksi tajunnut minkä timantin olin löytänyt. Tuote loppui minulta, jonka jälkeen ostin toisen luonnonkosmetiikkabrändin vastaavan tuotteen. Tuloksena tämä tuotteen kanssa oli jälleen kirvelevät silmät meikin poiston jälkeen. Näiden kokeilujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että yksi syy varmasti silmien herkistymiseen ovat olleet epäsopivat tuotteet silmämeikin poistoon. Tämä tuote ei helpolla vaihdu! 


Batiste XXL VolumeSpray

Tähän tuotteeseen liittyy hupaisa tarina. Aluksi luulin tätä tuotetta kuivashampooksi! Ihmettelin miksei tuote toimi, kunnes tajusin mikä tuote on kyseessä. VolumeSpraylla saa todella hyvä tuen tupeerauksen tyveen. Hiuslakka on usein kosteampi vaihtoehto mutta tämä tuote on kuivasuihke, jonka nostaa hiuksia. Usein nauran tälle tuotteelle, joka on vähän sellainen musta lammas kylppärissäni. Tästä on luonnollisuus vähän kaukana! Toivottavasti löydän joku päivä hyvän vaihtoehdon vähän luonnonystävällisemmistä tuotesarjoista.


Biozell Color Tech / Silver

Otetaan sitten vielä toinen hiustuote, jota ilman en voi elää. Tuotteeseen tutustuin ensimmäisen kerran viime syksynä. Olen kokeillut muutaman merkin hopeasävytteitä mutta tähän olen aina päätynyt takaisin. Silver sävytteissä on tärkeää juuri se oikea sävy ja kuinka se reagoi sinun omien hiusten kanssa. Minulla tämä toimii hyvin antaen myös kauniin kiillon hiuksille.


Tässä oli rakkaita luottotuotteita, oliko joukossa sinulle tuttuja tuotteita? Mitä tuotteita sinä et helpolla vaihda?


-tuulanneli



12 kommenttia

  1. Batiste on tuotteista ainut tuttu - ja on ehdoton lempparimerkkini kuivashampoiden saralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batisten kuivashampoita en ole kokeillut mutta tämä tyvinkohottaja on ohuille hiuksille aivan huipputuote!

      Poista
  2. Tosi kivoja tuotteita! Itse rakastan Batisten kuivashampoota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batistella on hyvä hinta/laatusuhde ja tuotteet toimivat hyvin!

      Poista
  3. Ei ole ennestään tuttuja tuotteita. En itseasiassa tuoksuja voi käyttää ollenkaan, mutta jotain muuta noista voisin ehkä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santen ja Laveran tuotteet ovat hyviä luonnonkosmetiikkatuotteit, joita kannattaa kokeilla!

      Poista
  4. Olen kanssasi samoilla linjoilla eli minulla on monia suosikkituotteita vuosien varrelta, joita en halua vaihtaa. Lancomen tietyt luottotuotteet löytyvät aina kotoa. Nyt Anastasia Beverly Hills Liquid Lipstick on koukuttanut minut pahemman kerran - nestemäinen huulipuna, joka antaa mattapinnan ja pysyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka bloggaamisen myötä saa testattavaksi tuotteita, niin on tietyjä juttuja, mitä en ota testattavaksi. Nämä ovat vaan ne luottotuotteet, joista en luovu hevillä!

      Poista
  5. Olen näistä tuotteista kuullut ja Batistea jopa käyttänytkin, mutta muuten ei ole itsellä näistä kokemusta. Mullakin on joitain tuotteita joihin aina palaan testijaksojen jälkeen!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jokaisella on ne luottotuotteet, joista ei helpolla luovu. Olen viime aikoina vähentänyt todella radikaalisti kosmetiikka yhteistöitä. Haluan konmarittaa kylpyhuoneeni. Tämä on ollut minulla oikea ratkaisu :)

      Poista
  6. Jimmy Choon tuoksu on todella ihana, musta se tuoksuu muilla paremmalta kuin itsellä. Mulla on moniakin tuotteita joita en vaihda, mutta varmaan ykkösenä on pakko sanoa Sensain 38-ripsarit, niihin voin luottaa aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensain ripsarista olen kuullut paljon. Olen vaan superonnellinen kun voin käyttää tätä Guerlainin laadukasta ripsaria eikä tule ainakaan pandasilmiä hikoillessa.

      Jimmy Choo toimii ihollani loistavasti :)

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig