parasta juuri nyt




Parasta juuri nyt - uudet pokat. Olen ihan lovena näihin minun uusiin Diorin silmälaseihin. Kehyksien muoto on kauniin yksinkertainen. Samoin kehyksien ruusunkullan väri oli jotain mitä olen etsinyt. Halusin tällä kertaa huomaattomat lasit ja nämä mallaavat loistavasti myös pipon kanssa.

Parasta juuri nyt - viikonloppu. Tottakai tämä kuulostaa taas vähän fraasilta. Alkuviikon suru-uutinen meidän Matin poismenosta pysäytti. Itse kuulun siihen sukupolveen, joka on elänyt hänen niin ylä- kuin alamäet. Joka tapauksessa Matin lausahdukset jäävät elämään. "Elämä on laiffii" ja "elämä on ihmisen parasta aikaa" muistuttavat meitä siitä, että nautitaan kaikesta juuri nyt. Huomisesta ei kukaan tiedä ja maanantaikin voi olla se viikon paras päivä! 



Parasta juuri nyt - vartaloöljyt. Olen saanut tämän Madaran Infusion Vert Firming Body Oilin jo aikoja sitten. Ihoöljy on jäänyt jotenkin unholaan. Yhtenä aamuna pullo tarttui käteeni. Ihastuin ensi kosketuksella öljyyn ja helppoon levitettävyyteen. Samoin ihoöljy imeytyi loistavasti vartalolle eikä sotkenut vaatteita. 

Tämä ylellisen pehmeä ja aromaattinen ihoöljy hellii ihoa. Mielialaa kohottavan ja energisoivan tuoksun pohjana ovat mm. peltokorte, timjami ja sitruunamelissa. Todella ihana tuote minun kuivalle talvi-iholleni.


Parasta juuri nyt - valkoiset korkeat nietokset. Tätä talvea joko vihaa tai rakastaa. Olen päätynyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kaikki on niin kaunista ja puhtaan valkoista. Maanantaiaamunan kävellessäni töihin kovassa pakkasessa, ihailin vain aamun hiljaisuutta ja lumisia puita. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni omasta asenteesta. Valkoinen talvi mieluummin kuin loskakelit!

Parasta juuri nyt - edellisen postauksen kommentit. Olen onnesta mykkyrällä kaikesta palautteesta epäsuositut mielipiteeni -postaukseen. Kirjoittaessani postausta olin vähän epämukavuusalueella mutta nyt olen tyytyväinen. Joskus on pakko tulla laatikon ulkopuolelle ja kokeilla kepillä jäätä. Jälkeenpäin huomasin, että olisin voinut olla ehkä vielä kärkkäämpi. Viikon aikana tuli mieleen monta uutta pointtia asiaan!


Viikonloppuja teille ihanat lukijani, nautitaan ja ulkoillaan!


-tuulanneli



16 kommenttia

  1. Mahtavia juttuja kaikki! Tykkään myös tästä talvesta kun on lunta!

    VastaaPoista
  2. Hienot lasit olet hankkinut, nyt odotamme vain kuvia niistä :) Kunnon talvi on hienoa aikaa, vaikka lumitöitä onkin enemmän kuin riittävästi - mutta on niin kaunista.
    Pyritään tekemään jokaisesta päivästä tavalla ta toisella kiva päivä - hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit :)

      Tänään ovat ensimmäiset kuvat tuleet asupostauksen kera eetteriin. Tämä talvi on ollut kertakaikkiaan upea vaikka sitä lunta onkin ollut riittämiin.

      Jokainen päivä on tärkeä :) mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

      Poista
  3. Mä rakastan tätä talvea ja toivon, että lunta olisi aina näin paljon! Ja tuo ihoöljy kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Maria :)

      tämä valkoinen talvi on kertakaikkiaan upea! olen nauttinut täysin sydämin työmatkoistani lumen keskellä.

      Poista
  4. Itselle sopii kunnontalvi mainiosti, ihanaa hiihtää jo ennen pohjoiseen menoa. Aurinkokin on mahtava kun kevät koittaa. Mieluummin lumet kuin mustamaa ja asenne tässä elossa ratkaisee. Kivasti tuot asioita blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista :) Talvi on ollut tänä vuonna kertakaikkiaan upea.

      Kiva, kun viihdyt täällä blogissani. Jatketaan matkaa yhdessä kohti kevättä!

      Poista
  5. Olipa kiva postaus. Mulla oli just postaus kuukauden parhaista. Jätän linkin, jos kiinnostaa lukea. Musta tämmöset paljon tunnetta ja ajatusta sisältävät postaukset on ihania <3

    www.thewhat.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu ihanasta kommentista :) Näitä postauksia on todella kiva tehdä ja laittaa itseään aina pikkasen likoon!

      Poista
  6. Onpa tosiaan hyvännäköiset pokat <3
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tuula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ja tykkään itsekin silmälaseistani paljon!

      Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

      Poista
  7. Minä olen päättänyt etten vihaa mitään, paitsi nyt tietysti pahuutta ja sellaista karmeutta, mitä pitääkin vihata. Mutta kaikki muu, johon en pysty vaikuttamaan, niin olen vain päättänyt vaikuttaa omaan itseeni ja siihen miten tunnen asiat. Rakastaminen on paljon ihanampaa ja minusta helpompaakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kauniisti sanottu Reetta :)

      Näin se on, kaikki on kiinni omasta asenteesta. Elämää tulee elää joka päivä eikä sitten kun... koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

      Mukavaa alkanutta uutta viikkoa sinulle ihanuus :)

      Poista
  8. Upeet lasit. Kiitos kivasta postauksesta 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) näitä positiivisia postauksia on kiva tehdä!

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig