viisi viikon varrelta puhelimen kautta




tuulanneli valtakunnallisessa mediassa. Sunnuntai julkaistiin Ylen nettisivuilla juttu syksyllä tehdystä radiohaastattelusta. Sydän tykyttäen luin jutun läpi. Terhi oli kirjoittanut hienon jutun ja tunnistin itseni täysin jutusta. Teimme syksyisenä iltana parisen tuntia haastaattelua ja itsekään en ihan kaikkea muistanut, mistä olimme keskustelleet. Jutussa kuitenkin oli hienosti kiteytetty ne tärkeimmät asiat blogiini liittyen. 

Juttu on luettavissa täältä (klik)!

Olen todella tyytyväinen, että lähdin aikoinaan mukaan näihin somemaailman kiemuroihin. Olen tutustunut upeisiin ihmisiin, oppinut jotain valokuvaamisen saloista ja saanut haastaa itseäni uusien asioiden tiimoilta. Yritysten ja erehdysten kautta olen oppinut jotain siitä, miten vaikutetaan somemaailmassa. Tätä oppia olen hyödyntänyt työssäni ja tehnyt meidän yhteisöstä tunnetun valtakunnallisesti. Tästä sain tunnustuksen viikko sitten, kun minulle myönnettiin Vuoden Vaikuttaja -diplomi. 



Palataan vielä hetkeksi näiden ihanien herkkujen ääreen kauneusbrunssille. Kuvia katsellessa nousee vieläkin suussa sulavan pätkissuklaakakun maku  kielelle. Päätinkin tehdä saman kakun myös meidän joulupöytään. Näiden herkkujen ohjeet löydät täältä (klik)!




Kiitos ihana Marika mukavasta aamuhetkestä kauneuden parissa. Olemme Marikan kanssa tunteneet toisemme ihan blogin alkumetreiltä lähtien. Marika oli blogini ihan ensimmäisiä yhteistyökumppaneitani. Marika on johdattunut minut luonnonkosmetiikan pariin. Näiden kuluneiden vuosien aikana on ollut kiva seurata Marikan yrityksen kasvua. Ennen kaikkea on ollut upeaa boostata oman blogin kanssa paikallista yrittäjää. 

Keväällä otamme seuraavan askeleen yhteistyömme puitteissa ja lähdemme syventämään sitä ambassador -konseptin kautta. Keväällä järjestämme lisää näitä tapahtumia eri aihealueiden ympärille. Luonnollisen kauneuden ilosanomaa on ihanaa levittää eteenpäin! 



Vaasan kattojen yllä kupolissa - Tämän legendaarisen paikan moni vaasalaisen varmasti tunnistaa. Vietimme todella kivan illan naisten kanssa kupolin saunatiloissa. No ihan saunaan emme tällä kertaa ehtineet. Tästä suunnasta katsottuna kotikaupunkini näyttää todella upealta ja tottakai jouluvalot lisäävät vielä näyttävyyttä. 




Viikko sitten satoi ensilumi, joka on nyt tässä viikon varrella sulanut jo kertaalleen. Nyt meillä on onneksi pieni lumikerros. Lomaltapaluu sujui todella hyvin, kun aurinko näyttäytyi parina päivänä. Nyt se on kyllä pysynyt totaalisesti piilossa. Joka tapauksessa enää vähän yli pari viikkoa talvipäivänseisaukseen ja sen jälkeen kevään lapsen askel on paljon kevyempi.


Aurinkoisia ja lumisia päiviä odotellen ⛄❄❅❆


-tuulanneli





14 kommenttia

  1. Lehtijuttu sinusta ja blogistasi oli hurjan hyvä. Niin upeaa, että meitä päälle 40 ja 50 vuotiaita bloggaajiakin nostetaan esille!
    Ihanaa iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :)

      Some kuuluu meille kaikille ja kaikenikäisille! Kuten tuossa jutussa sanottiin niin, aikuinen nainen hakee myös samaistumispintaa oman ikäisestään. Usein meidän ikäisten lukijat ovat myös uskollisia lukijoita!

      Kivaa viikkoa sinulle Outi :)

      Poista
  2. Olipa hyvä lehtijuttu! Ja kivalta näyttää viikkosi näiden kuvien perusteella. Minä ja blogini ollaan murroksessa. Nyt 40-vuotiaana alkaa tuntua, että olen blogini kanssa jo liian vanha kaksplus blogiverkostoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että itse en ole vuosiin lukenut Kaksplussaa, koska lapseni ovat jo aikuisia. Tilannehan muuttuu siinä vaiheessa ehkä, kun sinusta tulee mummi, en tiedä.

      Itse miellän kaksplussa lapsiperheiden portaaliksi. Ei ole helppoja päätöksiä sinulla tehtävänä.

      Kivaa loppuviikkoa sinulle :)

      Poista
  3. Sinä ihana vaikuttajanainen <3! Olen suunnattoman iloinen ja ylpeäkin oman tiesi selkeästä kulkemisestasi aikana, jolloin niin moni on kopioinut toinen toisiaan ja maailma on hukkunut samanlaiseen sisältöhuttuun.

    Olet ollut rohkea oman tiesi kulkija ja uskonut omaan juttuusi silloinkin, kun tiellä on ollut enemmän kiviä kuin tähtipölyä. Työsi kantaa nyt hedelmää. Nauti niistä <3.

    Ja ihan omahyväisesti olen suunnattoman iloinen ja ylpeä tietysti myös siitä, että olen saanut tuntea sinut lähes koko bloggaajaurasi (joka on kestänyt meillä lähes yhtä kauan :)..). Olet yksi esikuvistasi ja moottori omallekin tekemiselleni.

    Kiitos ja isoooo lämmin halaus Tuulanneli <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Minna :)

      Nämä yhteiset blogivuodet ovat menneet kuin siivillä. Ajattele meille tulee keväällä täyteen viisi vuotta bloggaamista. Sinä olet tehnyt siitä hieno ammattin itsellesi, minä jatkan omaa tietäni harrastuspohjalla. Onneksi pystyn hyödyntämään opittua työssäni.

      Joskus tämä oman tien kulkeminen omien arvojen mukaan ei ole todellakaan helppoa. Viimeisten viikkojen aikana on taas pyörinyt päässäni kaiken näköistä ja olen epäillyt valintojani. Nyt taas parin päivän sisällä olen vakuuttunut siitä, että olen oikealla tiellä. Nämä ylä- ja alamäet kuuluvat näköjään tähän bloggaamiseen.

      Oma näkemykseni blogin linjasta on nyt todella selvä ensi kevääksi. Blogin visio ja pääjuoni on selkeä ja kirkas. Sivujuonteilla haen pientä piristystä blogille mutta en päästä niitä pääosaan. Parempi keskittyä siihen minkä osaa ja mikä on se intohimo! Yleensä juuri sen ympärille löytyy helpoimmin sitä juttua ja kuvia.

      Tästä on meidän hyvä jatkaa aikuisen naisen tarinaa eteenpäin. Meillä on vielä paljon blogivuosia edessä päin!

      Iso halaus sinulle ihanuus ja kivaa loppuviikkoa Minna :)

      Poista
  4. Kiva juttu Ylessä! Itsekin mietin välillä tuota näkökantaa, että näkyisikö blogissa vai ei :) Ehdottomasti kyllä lukijana mielenkiintoisempaa, jos bloggaaja on näkösällä "kokijana" postauksissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne :)

      Meillä jokaisella on oman näköisensä blogi. Sinulla on upea kuvat ja ihana ainutlaatuinen visuaalinen sisältö. Minä en varmasti pystyisi kirjoittamaan blogiani ilman kasvoja.

      Poista
  5. Itse bongasinkin tuon lehtijutun, mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan - pitää ehdottomasti pitää se nyt mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannataa käydä lukemassa. Olen itse tyytyväinen tekstiin ja siihen, että jutussa on kiteytetty hyvin ne minulle tärkeät asiat!

      Poista
  6. Kiitos vielä kerran mukavasta illasta, olipa kiva nähdä taas pitkästä aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jessica, oli todellakin kiva tavata eilen. Meillä oli aivan ihastuttava ilta! Pieni mutta niin tunnelmallinen!

      Poista
  7. Onnittelut lehtijutusta, täytyypä ottaa luettavaksi! :) Tuo yhteistyö kuulostaa oikein ihanalta, jään odottamaan kevättä :) Kiva tälläinen postaus!

    VastaaPoista
  8. Onnea Tuula ♡♡
    Ihan mielletön juttu ja rohkea olet aina ollut ja tämä muoti ja kauneus jutut sopii sinulle. Minulle ei. Joten olemme jokainen oman tien kulkijoita. Silti tämä on todella mukava ja antoisa harrastus ja siinä se ainakin minulla on ja pysyy.

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig