jouluinen kauneusbrunssi





Lauantaina järjestimme Marikan kanssa tunnelmallisen ja jouluisen kauneusbrunssin. Marika pyörittää Vaasan keskustassa luonnonmukaista hoitolaa ja shoppia Kikas Natural Green Beauty & Spa. Olemme Marikan kanssa tunteneet toisemme jo pitkään ja tehneet yhteistyötä blogin puitteissa melkein neljä vuotta. Nyt toteutimme pitkäaikaisen haavemme ja järjestimme ensimmäisen Beauty Brunssin.

Brunssin tarjottavat valmistamme pääosin itse. Osallistujien toivomuksesta laitan nyt blogiin herkullisten juustokakkujen ohjeet. Tällä kertaa tein kakkuihin joulun makuja. Erityisesti suklaakakku onnistui tällä kertaa yli odotusten ja makuyhdistelmästä (irish cream&coffee + pätkissuklaa + vanilja) tuli kerta kaikkiaan suussa sulava!

Juustokakkujen pohjat teen nykyään perinteisellä suklaamokkapalaohjeella. Näin kakkujen pohjasta tulee pehmeä ja helposti leikattava. Samalla teen perheen miehille niitä suklaamokkapaloja.




Pätkissuklaajuustokakku irish coffee twistillä


Suklaamokkapalataikinasta n. 2 cm pohja halkaisiltaan 20cm kakkupohjaan

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl Valio maustettu rahka Irish cream & coffee 
1 dl tomusokeria
2 kpl pätkis patukoita
5 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä

Valmista suklaamokkapalataikina. Vuoraa n. 20 cm:n kokoinen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Ota taikinasta noin 2 cm pohja kakkuvuoan pohjalle ja paista yhdessä mokkapalojen kanssa ohjeen mukaan. Huomioi, että pohja nousee paistettaessa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, lisää maustettu rahka, tomusokeri,  sekä murskatut pätkissuklaapatukat joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. 

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota liivatelehdet keihuvaan veteen. Kaada juokseva, tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte valmiin ja vähän jäähtyneen suklaapohjan päälle. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin. Anna hyytyä rauhassa.

Koristele juustokakku esimerkiksi pätkissuklaaraasteella ja suklaapaloilla.

Suklaamokkakakun ohje löytyy täältä (klik).



karpaloJUUSTOKAKKU


Suklaamokkapalataikinasta n. 2 cm pohja halkaisiltaan 20cm kakkupohjaan

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl Valio maustettu rahka luumu-kaneli
1 dl tomusokeria
2 dl karpaloita
5 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä

Valmista suklaamokkapalataikina. Vuoraa n. 20 cm:n kokoinen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Ota taikinasta noin 2 cm pohja kakkuvuoan pohjalle ja paista yhdessä mokkapalojen kanssa ohjeen mukaan. Huomioi, että pohja nousee paistettaessa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, lisää maustettu rahka, tomusokeri, sekä soseutetut karpalot joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. 

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota liivatelehdet keihuvaan veteen. Kaada juokseva, tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte valmiin ja vähän jäähtyneen suklaapohjan päälle. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin. Anna hyytyä rauhassa.

Koristele juustokakku esimerkiksi piparkakkumakuisella valkosuklaalla ja jäisillä karpaloilla.



TÄYTETYT RUISNAPIT

1 pussi Ruisnappeja
1 paprika
150g kinkkua oman maun mukaan
200g  maustamaton tuorejuusto
savustettu paprikajauhe
sitruunapippuri
basilika

Pilko ja murskaa paprika & kinkku tasaiseksi tahnaksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja mausteet. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Annostele ruisnappeihin tahna ja koristele oman maun mukaan esimerkiksi basilikalla, sitruunamelissalla tai puoliksi leikatuilla kirsikkatomaateilla.


Aamuhetkemme oli todella onnistunut ja tulemme jatkamaan tätä konseptia keväällä eri aiheiden ympärillä. Näin juhlakauden alkaessa olimme valinneet tämän brunssin teemaksi juhlan. Tilaisuudessa kerromme luonnollisesta ihonhoidosta ja kauniista meikistä, jonka takaa löytyy hyvin hoidettu iho. Palaan näiden aiheiden ympärille myöhemmin, joten kannattaa olla kuulolla!

Lämmin kiitos kaikille kauneusbrunssin osallistujille 💗

Marika & tuulanneli


// Suklaamokkapalakakun ohje löytyy täältä (klik) //





16 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli todella kiva toteuttaa ja samalla tehdä juustokakkuja vähän uudella twistillä!

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselle jutulle :) Nuo ruisnapit on kyllä niin ihania ja helppoja tarjottavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusnapit ovat todella helppo tarjottava ja niihin on todella kiva kokeille erilaisia täytteitä!

      Poista
  3. Nam nam mikä brunssi ❤️
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tuula!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Marianne :) Kakut onnistuivat todella hyvin!

      Poista
  5. Karpalojuustokakku näytti erityisen herkulliselle. Meillä onkin hieman mietinnässä omaan jouluun jälkkäri, ja tuo karpaloinen yksilö voisi olla yksi hyvä vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen juuri tässä joulun aikaan paljon leivonnaisia karpaloista. Minusta ne jotenkin kuuluvat jouluun :)

      Poista
  6. Nam näyttää herkullisilta nuo tarjoilut. Ruisnapit on kyllä ihan mielettömän hyviä jonkun ihanan tuorejuuston kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina :)

      Ruisnapit ovat todella käteviä tarjottavia ja niihin voi kehittää todella erilaisia täytteitä! Tuorejuusto kuulostaa herkulliselta :)

      Poista
  7. Mikä on sinun perinteinen suklaamokkapalaohje? Siis tuleeko siitä suklaamokkapalataikinasta sekä pohja kakkuun että vielä mokkapaloja? Jos tulee kummatkin, niin kuinka isoon vuokaan riittää mokkapaloja? Ja mitä tarkoitat "2 cm" korkea,; taikina vai kohottuaan uunissa?

    Paljon kysymyksiä, mutta innostuin niin, että takuulla teen tämän seuraavaan juustokakkuun pohjaksi!
    - Elma -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei;

      Olen tehnyt ensimmäisen version tästä karpalojuustokakusta + suklaamokkapaloista vuosi sitten postauksessa; 7.12.2017. Laitoin sen linkin tuohon postauksen loppuun. Siitä löytyy minun 20 vuotta vanha suklaamokkapalaohje.

      Olen käyttänyt vuokaa, joka on kooltaan n.23X34 cm eli ihan normi kokoinen vuoka, jonka vuoraan leivinpaperilla.

      Kaadan kakkupohjaan n. 2 com verran taikinaa. Ohuempi kerros taikinaa voi palaa uunissa. Minulle on kerran käynty näin.

      Kannattaa kokeilla! Toivottavasti pääset näillä eteenpäin!

      Poista
  8. Oi miten ihania herkkuja teillä on ollut tarjolla. Juustokakut ovat suosikkejani ja aina maistuu suolaiset pikkupalat. Kiitos ohjeista ja ihanaa joulukuuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavast inspiroidut näistä herkuista!
      Kivaa joulunodotusta myös sinulle :)

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig