viisi viikon varrelta





Viikon peiliselfie - pakkohan minun oli kokeilla pitkästä aikaa asukuvausta peilin kautta. Näillä päättömillä peiliselfiellä asukuvaukset lähtivät liikkeelle aikoinaan täällä blogissa. Minun ei pitänyt edes alunperin blogata vaatteista ja pukeutumisesta. Parin ystävän kannustuksesta kokeilin asukuvaamista ja sille tielle jäin. 

Täytyy myöntää, että eipä ollut enää helppoa tämä peilikuvaaminen. Yli puolet kuvista oli epätarkkoja ja heilahtaneita. On näköjään taito kadonnut näiden kuvien kanssa. Nämä peiliselfiet ovat vaan niin helppo tapa kuvata tavallisen työpäivän asuinspiraatiota. Täytyypä vähän treenata lisää. 






Viikon neulelöytö omasta vaatekaapista. Ostin tämän neuleen jo keväällä mutta väri tuntui silloin vähän tummalta. Nyt tämä ruskea on juuri se oikea väri. Oversize malli ja ylipitkät hihat tekevät neuleesta superihanan. 



Viikon neuleinspiraatio. Olen aina rakastanut norjalaisia neuleita. Olen ollut nuoruudessani innokas kutomaan neulepuseroita ja jossain minulla on tämän tyyppinen itsekutoma neulepusero. Silloin joskus tämän tyyppinen neulepusero valmistui helpolla. Kuviomalli on tässä aika helppo. Pitäisköhän sitä joskus kokeilla pysyykö puikot käsissä? 





Viikon "en se minä ollut" -kuva. Juuri pedattu sänky on todella kiva pemottaa ihan sekaisin! Aamun riemuja ennen kuin makuuhuoneen ovi laitetaan kiinni päivän ajaksi.





Viikon arkistokuva puhelimen kätköistä. Selailin tässä puhelimeni kuva-arkistoja ja olin yllättynyt kuinka paljon hyvää materiaalia sieltä löytyi. Kuvia, jotka ovat jostain syystä jääneet julkaisematta. Näitä kuva-arkistoja pitäisi tutkia enemmän ja katsoa ennen kaikkea uudella näkökulmalla. Moni kuva näyttää paremmalta nyt. Usein ihmettelenkin, miksi ne ovat jääneet sinne! 



-tuulanneli




14 kommenttia

  1. Aivan ihania kuvia! Rakastuin tohon asuun, täydellinen syksyn värinen neule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu :)

      Syksyn ruskeat sävyt ovat kertakaikkiaan upeita!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Meidän karvapallon kanssa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ;)

      Poista
  3. Superihana koiruli ja tykkään myös kahvista sisustuksessa. Yksityiskohta joka tuoksuu ja näyttää hyvältä. Kivaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viltsu Mari :)

      Hans on suloinen veijari, jolla on vähän pahoja tapoja!

      Poista
  4. Kyllä kannattaa lähteä tikuttamaan itselleen noin kaunista neuletta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaisin hei tikuttamaan, jos jostain vain löytyisi aikaa ;)

      Poista
  5. Upea neule, väri sopii kauniisti sinulle!
    Voi tuota Hansia, todella viattoman ilmeen kyllä osaa ottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Outi :)

      ruskea on superihana väri tähän syksyyn! Hans on aikamoinen hurmuri :)

      Poista
  6. Joskus parhaat löydöt tekee omasta kaapista.

    Ihana Hans, täysin viaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli :)

      Eikö olekin ihana tuo meidän karvapallo :) Tuosta meidän sängyn pemottamisesta on tullut sellainen aamurutiini. Heti, kun päiväpeitto on päällä niin Hans hyppää sangylle!

      Olen joskus näiden ostojeni kanssa etuajassa ;) ja sitten seuraavassa sesongissa vaate toimii parhaiten!

      Poista
  7. Ihailen sinulla ruskeaa väriä. Minulla oli aikoinaan ruskeakausi ja se taisi olla siinä. Nyt mitä ruskeaa olenkin sovittanut, niin väri ei enää tunnu omalta. Tai sitten en osaa yhdistää oikein. Sinä olet mestari noissa vaatteitten yhdistämisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuula ihanasta kommentistasi. Olen tehnyt koko työurani muodin parissa, että kaippa sitä jotain oppeja on tarttunut vuosien saatossa.

      En ole itsekään ollut ruskean ystävä mutta nyt ovat sävyt oikeat. Muistan aina kanssa ihailleeni Saksassa heidän taitoaan yhdistää ruskean eri sävyjä.

      Me suomalalaiset ollaan vähän liikaa mustan lumoissa. Meidän pitäisi käyttää enemmän värejä pukeutumisessa. Onneksi värit ovat tulossa nyt voimakkaasti esille niin vaatteissa kuin asusteissa.

      Kivaa ja värikästä syksyä sinulle Tuula!

      Poista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig