Kiitos heinäkuu






Kylläpä meitä on hemmoteltu lämmöllä koko heinäkuu! Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa oli huumori kateissa helteiden kanssa. Jännää kuinka sitä alkaa loppujen lopuksi tottua myös tukalaan helteeseen. 

heinäkuun TOP 3 SUOSITUINTA POSTAUSTA


Heinäkuussa kertyi postauksia peräti yhdeksän kappaletta eli edellisten kesien blogin heinäkuinen lomatrendi jatkuu. Postauksien pääpaino oli pukeutumisessa ja se kiinnostaa myös lukijoita, joten mitään supernotkahdusta ei tapahtunut tilastoissa. Kiitos tästä kuuluu teille ihanat lukijat 💗

En ole muuten vieläkään oppinut käyttämään vihreää paitamekkoa. Tulikohan tehtyä hutiostos -postauksessa pohdin ostokäyttäytymistäni ja sitä kuinka nopeasti sitä tekee vieläkin ostopäätöksiä, joita sitten on kiva katua ajan kanssa. Onneksi vihreä väri on tulevan syksyn ykkövärejä. 

Mietin pari viikkoa sitä, että tartunko haasteeseen "Näin valehtelen somessa". Aluksi postaus ei kerännyt paljoa lukijoita mutta viimeisten viikkojen aikana klikkauksia on kertynyt runsaasti. Aihe on kiinnostava mutta yllättävän nopeasti haaste kuivui bloggareiden keskuudessa. 

Syntisen makee punainen nahkatakki odottaa vaatekaapissa viileneviä kelejä. Punaisesta väristä on tullut viimeisten kuukausien aikana tärkeä voimaväri pukeutumiseeni. Varsinkin asusteissa rakastan sitä väriä. Hymy nousee huulille, kun mietin sitä myöhäistä helteistä iltaa, kun kävimme kuvaamassa nahkatakkia kukkamekon kanssa. Hiki valui vielä kymmenen aikaa illalla mutta allekirjoittanut halusi kuvailla vähän syksyisempää lookia. 


KUUKAUDEN OMAT SUOSIKIT

Kuukauden oma suosikkini oli Karisman kanssa tehty postaus heidän kesäjuhlistaan. Nämä kuvauskeikat ovat aina kivoja. Meillä oli supermukava ilta. Räpsimme kuvat täpötäydella Faroksen terasilla. Pikkasen saimme ihmetteleviä katseita mutta mitäs niistä! Lopputulos oli hyvä ja illan rento fiilis välittyy kuvista. 


TERVETULOA mielenkiintoinen elokuu


Nyt on edessä elokuun puhtaat sivut. Katseet kääntyvät syksyyn ja tuleviin uusiin trendeihin. Ensi viikolla on luvassa ensimmäinen muotinäytös Vaasan Taiteiden Yössä. Kannattaa olla kuulolla! Ensin kuitenkin nautimme vielä näistä viikonlopun aurinkoisista päivistä!


Kivaa elokuun alkua ihanuudet!


-tuulanneli



7 kommenttia

  1. Hihi, olinkin lukenut nuo kaikki postaukset mitkä mainitsit tuossa! ☺

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Heinäkuussa ihan todella meinasi usko loppua näiden helteiden kanssa :D sulla on aina niin ihana postauksia ja hyviä kuvia <3

    Ajattelin itse vielä tarttua ehkä tuohon ”näin valehtelen somessa”, oli kuivunut kasaan tai ei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minna :)

      Olen jutellut muutaman bloggarin kanssa ja moni vielä miettii haasteeseen tarttumista. Katsotaan tuleeko syksyllä uusi boomi haasteen kanssa1

      Poista
  3. Heinäkuu on kyllä ollut ihan superihana tänä kesänä. Ihania kuvia ja tuota punaista nahkatakkia minä edelleen kuolaan. Näyttää vaan niin hyvältä.
    Kivaa alkanutta viikkoa ja rapsuja Hansille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo,

      punaisen nahkatakin kanssa odottelen vielä sopivia kelejä :) no syksy on pitkä ja takille on varmasti paljon käyttöä.

      kivaa alkavaa viikkoa myös sinulle ja Minnielle!

      Poista
  4. Kivan koonnin olet tehnyt!

    Sinulla on kiva ja kaunis blogi :) Itsekin mietin vielä tuohon ”näin valehtelen somessa”-haasteeseen tarttumista, mutta sen näkee sitten myöhemmin!

    VastaaPoista

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Professional Blog Designs by pipdig